Kävin lauantaina ensimmäisen kerran reiluun kahteen vuoteen rentoutumassa perinteisellä suomalaisella tavalla. Nyt väsyttää. Valvominen ja alkoholi eivät kyllä enää sovi minulle.

Oli silti todella mukavaa. Yli vuoden tauon jälkeen pääsin juttelemaan hyvän ystäväni kanssa. Ja vaikka keskustelu olikin enimmäkseen surkuhupaista ihmettelyä siitä, miten emme ole ollenkaan sellaisia kuin viisi vuotta sitten kuvittelimme, niin jostain syystä minusta tuntui, että puhuimme vapautuneemmin kuin koskaan aikaisemmin. Mikä lie meidät vapautti; tauko, tottumaton alkoholinkäyttö, vai ne surkuhupaisat tosiasiat. Molemmilla yllään korkeakorkoiset saappaat ja villakangastakki, ja lompakossa S-etukortti. Molemmilla mies, lapsi, omakotitalo ja oma auto. Molemmilla vakituinen työpaikka, ja varaa kulkea baarireissut taksilla. Emmekä kyllä silloin olisi harkinnetkaan Börsiä, mutta emme taida oikein enää olla Dynamon kohderyhmää. Tähänkö me tähdättiin?

Ei tähdätty, mutta ei tähdätty mihinkään muuhunkaan. Ei meillä ollut mitään sen kummempia suunnitelmia, ei hänellä sen enempää kuin minullakaan, kuten jo aikaisemmin kirjotin. Se oli sitä aikaa, kun me puhuimme paljon, ajattelimme liikaa, ja teimme paljon sellaista mitä ei enää tänä päivänä tulisi tehtyä. Ei meillä ollut resursseja tehdä tulevaisuudensuunnitelmia, kun emme tienneet miten selviämme viikosta.
loput merkinnästä »
tagit: oma aika, tulevaisuus, ystävät