Käännösvirheitä
Tangerine @ 09.10.2009 12:19

Telkkaria katsellessa on hauska kiinnittää huomiota ulkomaisten sarjojen käännösvirheisiin. Harmitonta hupia. Joissakin tapauksissa käännösvirheet voivat kuitenkin olla hieman vähemmän harmittomia. Esimerkiksi jos pitää paikkansa, että Raamatun lause "Alussa Jumala loi taivaan ja maan" on käännetty väärin. Raamattua kun yritetään välillä joidenkin ihmisten toimesta tulkita aika kirjaimellisesti, ja silloin on aika merkityksellistä jos tuon lauseen pitäisikin kuulua "Alussa Jumala erotti taivaan ja maan".

Pitääpä olla tarkkana kun seuraavan kerran ryhtyy käännöspuuhiin.

0

kommenttia

tagit

uskonnot
Mistä puhutaan?
Tangerine @ 16.09.2009 11:21

Hesarin keskustelupalstoilla on taas meneillään muutama mielenkiintoinen keskustelu (tai joku saattaa olla jo päättynytkin mutta minä vain en ole vielä ehtinyt lukea niitä loppuun). Ensimmäinen on tietenkin keskustelu Halla-ahon sakoista. Keskustelua käytiin enimmäkseen tietenkin ihan eri asiasta kuin uutinen oli, eikä se oikeastaan tuonut tähän aiheeseen mitään uutta, selkeitä, perusteltuja kannanottoja oli aika vähän. Mutta oli se silti kiinnostavaa. Omasta mielestäni pykälä uskonrauhan rikkomisesta ei ole välttämättä huono, mutta sen soveltaminen on hankalaa. Totta kai ihmisille pitää antaa rauha uskoa mitä uskovat -- mutta jos uskonrauhan rikkomista aletaan pitää synonyyminä jumalanpilkalle, niin sitten ollaan kyllä ihan hakoteillä. Ja sanotaan nyt vielä, etten ole Halla-ahon kanssa samoilla linjoilla pakolaisasiassa, mutta toivon kuitenkin asiallista ja tarvittaessa kriittistäkin keskustelua asiasta, ja kieltämättä Halla-aho on jokusen ihmisen innostanut siihenkin. Ja tietenkin keskusteluun sananvapaudesta, jota myös tarvitaan.

Toinen mielenkiintoinen keskustelu on eettisen neuvoston päätöksestä, etteivät ateistibussit ole hyvän maun vastaisia. Sitä olen tosin ehtinyt lukemaan vasta pari sivua, mutta ateistina on mielenkiintoista, vaikkakin välillä masentavaa, lukea uskovaisten ja ateistien/uskonnottomien välistä "vuoropuhelua". Sitä se parhaimmillaankin on, sillä keskusteluksi sitä ei voi sanoa yhteisten käsitteiden ja sovittujen merkitysten puuttuessa. Edes kaikki ateistit eivät ole samaa mieltä siitä, mitä ateismi on: ovatko ateistit uskonnottomia vai onko uskonnottomuus jotain muuta, erotetaanko agnostisismi ja ateismi toisistaan vai voiko joku olla sekä ateisti että agnostikko yhtä aikaa. Ja siitäkös uskovaiset riemastuvat, vaikka yhtä paljon, ellei enemmänkin, on tapoja olla uskovainen kuin olla olematta.

Kolmas, ja ehkä mielenkiintoisin keskustelu on Kaari Utrion provosoiva keskustelunavaus vanhusten eutanasiasta. On selvää, että tällainen kommentti herättää tunteita, mutta ihmiset voisivat silti pysähtyä miettimään mitä Utrio oikeastaan sanoi, ja mitä ehkä sanomisillaan tarkoitti, ennen kuin heittävät kaikki Utrion kirjat hyllystään roviolle. Minä en tietenkään tiedä mitä Utrio todella tarkoitti, voihan olla että rouva kirjaiija haluaisi todella jakaa kaikille "kuolemanpillereitä" 70-vuotislahjaksi. Vaikea kuitenkaan uskoa, että hän ihan näillä linjoilla liikkuu. Kenenkään virkeän, hyväkuntoisen yli 70-vuotiaan tuskin tarvitsee pelätä, että Utrio tai kukaan muukaan tulee työntämään väkisin mitään unipillereitä kurkusta alas. Utrio ei kuitenkaan ole yksin huoliensa kanssa. Suomessakin on monia, nuoria ja vanhoja, jotka kammoavat ajatusta joutua vuosiksi tai edes kuukausiksi makaamaan sänkyyn parantumattomasti sairaana ja väsyneenä, likaisissa vaipoissa ja täynnä makuuhaavoja, kun kukaan ei ehdi tulla pesemään tai käyttämään pihalla. Saatika sitten jos järki on mennyt, ja lojuu kuola valuen yhteiskunnan ja perheen elätettävänä, yksin, kun kukaan ei halua tulla katsomaan ettei muistaisi äitiä tai mummoa kattoon tuijottavana puolivihanneksena.

Ajatus läheisen kuolemasta on kammottava. En halua edes ajatella tilannetta, jossa oma äitini olisi niin vanha ja sairas, ettei hän pääsisi enää liikkumaan, ei jaksaisi ajatella, olisi jo puoliksi mennyt. Ajatus siitä, että hänelle annettaisiin "ystävällinen unipilleri" sellaisessa tilanteessa, on yhtä lailla sietämätön. Mutta kun ajattelen itseäni samassa tilanteessa, tiedän, mitä haluaisin. En minä sano, että tuollaisia pillereitä pitäisi ottaa käyttöön, mutta kyllä minä haluaisin mieluummin kuolla pois kuin jäädä kitumaan. Ja sama oikeus on niillä joita me rakastamme, vaikka kuinka emme haluaisi että he lähtevät.

Vaikeita aiheita ja hyviä keskustelunavauksia. Mutta onko keskusteluiden sävy jotenkin muuttunut, ovatko aiheet käyneet arveluttavammiksi, vai onko aina ollut niin, että mistään ketään järkyttävästä ei saisi puhua? Kaikki nämä aiheet ovat sellaisia, joista moni on  loukkaantunut verisesti. Varsinkin kahdella ensimmäisellä keskustelulla on sekä fanaattisia puolustajia että fanaattisia vastustajia. Ainahan hedelmällinen keskustelu on ollut vaikeaa, ja keskustelupalstoila siihen ei useimmiten edes pyritä, mutta laajempaa yhteiskunnallista keskustelua kaikista näistä aiheista tarvitaan. Eikä se onnistu, jos kaikki osapuolet nostavat muurit pystyyn, suojautuvat mitä erilaisimpien defenssimekanismien taakse piiloon ja kieltäytyvät kehittelemästä ratkaisuja, jotka ovat kestäviä ja mahdollisimman monet huomioon ottavia.

Nyt minä painun siivoamaan mehukellaria. Jatkakaa keskustelua, olkaa hyvä!

2

kommenttia

tagit

ateismi, kuolema, uskonnot, sananvapaus
Usko, tai no, mieluummin älä
Tangerine @ 04.05.2009 12:40
Vuokrattiin viikonloppuna miehen kanssa Religulous - Uskomatonta (katso traileri). Huumoridokkari, ja kyllä nauratti. Vaikka tavoitteena olikin vain saada haastateltavat puhumaan itsensä pussiin ja taivastella heidän epärationaalisuuttaan. Välillä jäin kyllä suu auki tuijottamaan ruutua, kun kommentit lensivät sellaisella tajunnan tasolla jota en ihan onnistu ymmärtämään. Kuten siinä kohtaa kun Bill Maher haastatteli jotain senaattoria, ja ilmaisi huolensa siitä, että Yhdysvaltoja johtaa ihmiset, jotka uskovat puhuviin käärmeisiin. Tähän senaattori naurahti, ettei senaattoriksi pääsemiseen tarvitse läpäistä älykkyystestiä. Niin. Just.

CNN muuten uutisoi, että mitä ahkerammin amerikkalainen käy kirkossa, sitä hanakammin hän kannattaa terrorismiepäiltyjen kidutusta. Ne, jotka ilmoittivat etteivät kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, kannattivat kidutusta vähiten. Voisin vääntää tähän jonkun vitsin ateistien väitetystä moraalittomuudesta, mutta eiköhän se paista läpi muutenkin.

0

kommenttia

tagit

uskonnot, politiikka, huumori
Jyväskylässä uskalletaan mainostaa
Tangerine @ 03.04.2009 12:06

Jyväskylässä ei kavahdeta uskontoon liittyvää mainontaa, siellä siis pitäisi ainakin mennä läpi nuo jumalattomat bussit.

Ai miten niin tuo logiikka ei päde? Ainakin sillä logiikalla, jolla Turun joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte tyrmäsi bussit, tämän pitäisi olla selvää kauraa.

Tässä lisää logiikkaa.

2

kommenttia

tagit

uskonnot, ateismi

Vietin pari päivää kipeän lapsen kanssa kotona, joten tämä uutinen osui silmiini vasta nyt. Hurraa. Aiheesta osuva kirjoitus myös pazin blogissa, josta siis tämän uutisen löysin. Valtamedia kun keskittyi hieman tärkeämpiin aiheisiin. Tänään lueskelin erityisellä mielenkiinnolla uutista ponihännistä.

Ai niin, mutta tuo uskontojen kritisoiminen. Minä kun luulin, että me mennään näissä asioissa eteenpäin, eikä taaksepäin.

No en oikeasti luullut.

0

kommenttia

tagit

uskonnot, sananvapaus
Ei mun bussiin
Tangerine @ 25.03.2009 15:31

Saa nähdä miten mahtaa tuon uskonnottoman bussikampanjan käydä. Turun joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte totesi vastikään Aamuset-lehden mukaan, että "mitään kristinuskon vastaisia mainoksia emme anna laittaa bussien kylkiin. Suhtaudun erittäin kriittisesti tällaiseen negatiiviseen mainontaan."

Haluaisin tietää, suostuisiko Korte ottamaan bussin kylkeen vaikkapa "ateismin vastaisen" mainoksen.

Minulle jäi myös epäselväksi miten elämästä nauttiminen määritellään negatiiviseksi mainonnaksi. Ja tuo kun on vielä niin heppoinen mainoslause, eihän se edes kiellä jumalaa.

Noh, joka tapauksessa tämänhetkinen keräyssaldo näyttäisi olevan reilu 6000 euroa, eli hieman yli puolet tavoitteesta. 

Ja ainahan voi ottaa mallia espanjalaisista, jos mainos ei kelpaa turkulaisten bussien kylkiin.

0

kommenttia

tagit

uskonnot, ateismi
Kivuuksien karkkimaa
Tangerine @ 18.03.2009 11:14

Ei varmaan pitäisi edes yrittää kommentoida heti lukemaansa, koska joskus olen aika hidas. Tekisi mieli olla erimieltä Hautalan kanssa, mutta eihän tuo nyt ihan tuulesta temmattua juttua ole. Siltikin. Ilman uskontoa, ilman tunnetta siitä, että joku jossain arvostelee ja mahdollisesti jopa tuomitsee tekosiasi, johtaako kaikki stimuloivat näyt paritteluyritykseen? Eikö sen estämiseen riittäisi yksiavioisuus? Vai onko yksiavioisuuden vaatiminen mahdollista vain uskonnolla?

Ja voiko vain uskonto tarjota meidän tekemisille moraalisen ja eksistentiaalisen kontekstin? Haluan olla eri mieltä. Ja se on helppoa, kun mitään todisteita ei ole siitä, etteikö se olisi mahdollista. Sitä kun ei ole koskaan kokeiltu. Aina on ollut jonkinlainen uskonto vaikuttamassa.

Ja sehän jo tietenkin kertoo paljon. Ihmisestä. Mutta mitenkäs se nyt menikään: siitä, miten asiat on, ei voi johtaa sitä, miten asioiden pitäisi olla?

En minä kyllä ateistina näe maailmaan kivuuksien karkkimaana. Ei täällä voi mällätä mielin määrin, vaikka kuinka ei uskoisi kadotukseen. Maailma ei kuitenkaan lakkaa olemasta kun minä lakkaan, ja minulla on lapsi jonka parasta on ajateltava koko ajan. Enkä ennen Inkaakaan kyennyt elämään kuin viimeistä päivää, vain siksi etten uskonut mihinkään yliluonnollisiin rangaistuksiin. Kyllä maailma ja yhteiskunta rankaisevat ihan tarpeeksi jo tässä elämässä liiallisista ylilyönneistä.

Mutta siitä olen kyllä samaa mieltä, että täältä olisi saatava maksimaalinen määrä kivaa. Mutta ei kaiken muun kustannuksella.

0

kommenttia

tagit

uskonnot, ateismi, yhteiskunta
Cheer up, it might never happen!
Tangerine @ 16.03.2009 15:38
Tänään ei pää toimi. Tekisi mieli laittaa vaan pari linkkiä ja antaa teidän tehdä niistä ihan mitä johtopäätöksiä huvittaa, mutta toisaalta aihe on niin mielenkiintoinen.

Tämä on nimittäin tulossa Suomeenkin. Ihastuttava mainos sinänsä, vaikka mielestäni päätelmä onkin hieman harhaanjohtava (meillä kun ei ole ollut sitä helvetin tulella pelottelevaa mainosta jolle tämä on vastaisku). Minä murehdin vaikken jumalaan uskokaan, ja toisaalta moni uskovainen todennäköisesti murehtii vähemmän uskoon tulonsa jälkeen kuin sitä ennen. Hieno keskustelunavaus kuitenkin. Minä kun voisin keskustella loputtomasti siitä, miten naurettavaa ja tarpeetonta on sitoa uskontoa esimerkiksi politiikkaan, ja siitä, miten uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset ennakkoasenteet vaikuttavat negatiivisesti uskonnottomien arkipäivään. Kiihkeimmilläni olen, kun asiaan liitetään lapset, toiseksi kiihkeimmilläni kun siihen liitetään moraali, mutta toivon etteivät sellaiset ihmiset kuitenkaan ole enemmistössä, jotka pitävät uskonnottomia a priori moraalittomina, tai itse asiassa moraaliin kykenemättöminä.

Tässä toinen mielenkiintoinen keskustelunavaus ja tässä asiaankuuluva ja varsin oiva vastaus siihen.

Sen verran puutun itse keskusteluun, että Huovisen argumentointi hämmentää välillä minuakin. Jumala irrotetaan tästä maailmasta ja Huovinen sanoo, ettei luonnontieteet ole oikea pelikenttä, kun halutaan ymmärtää mistä uskonnossa on kysymys. Kuten Jussi K. Niemelä ja Tapani Hietaniemi toteavat vastauksessaan, tämä abstrakti, täysmystinen entiteetti ei kuitenkaan ole kristinuskon Jumala. Ja tähän Huovinen itsekin palaa artikkelinsa lopussa, missä hän ottaa kantaa siihen, että kirkosta eroavat ovat useimmiten luonnontieteellisesti suuntautuneita nuoria miehiä (ihmettelinkin kun artikkelin alussa Huovinen mainitsi taloudellisten syiden olevan tavanomaisimpia kirkosta eroamisen syitä...). Huovinen kirjoittaa: "Kirkossa tulisi ottaa ehkä vakavammin se, että uskosta pitäisi kyetä puhumaan myös siten, että se antaisi tyydyttäviä vastauksia ihmisen ymmärrykselle. Kristinusko on myös niitä varten, jotka kysyvät ”miksi”-kysymyksiä ja ovat uteliaita elämän salaisuuksien äärellä." Miten tämä onnistuu, jos Jumalalla ei ole mitään tekemistä luonnontieteiden kanssa?


Täytyisikin haalia lisää tähänkin aiheeseen liittyviä kirjoja.

==

BTW. Häpesin tapaani ostaa kirjoja, kun niitä voisi yhtä hyvin lainata, ja samalla tukea tärkeää kirjastolaitosta. Kunnes luin tämän, ja tunnistin sen kamalan tunteen kirjastossa, kun ympärillä on valtavasti kirjoja, joita ei voi koskaan saada omakseen.

0

kommenttia

tagit

uskonnot, maailma, yhteiskunta
Voi jumal...
Tangerine @ 12.03.2009 15:01

Minä rakastan jumalia. Ne ovat mielenkiintoisia. Mutta jumalallisten asioiden kanssa puuhastelevat ihmiset saavat joskus pahaa aikaiseksi. Olisi hienoa, jos lakiasiat ja politiikka pidettäisiin niin jumalattomana kuin mahdollista. 

Asiaa shariasta mm. täällä ja täällä.

0

kommenttia

tagit

maailma, politiikka, uskonnot
Uskonto sorretun puolustajana
Tangerine @ 05.03.2009 14:22

Uskonto halutaan pitää erossa politiikasta.

"Miehet ja hyvätuloiset kannattavat muita enemmän sitä, että uskonnolliset johtajat puuttuvat politiikkaan."

Miksi näin? Ovatko uskonnot miesten ja hyvätuloisten puolella?

0

kommenttia

tagit

uskonnot
Eriäviä mielipiteitä
Tangerine @ 20.11.2008 10:17

Viime postauksessani ei kuulema tullut kunnolla esille se, mitä mieltä itse olen muslimimiehistä. Tämä oli osittain tahallista: en millään jaksaisi edes keskustella siitä typerästä stereotyypittämisestä, jonka mukaan kaikki nejane ovat sitäjatätä. Tämä on vähän sama juttu kuin se, kun Viivi kysyi Wagnerilta pitääkö tämä lapsista. Absurdi kysymys. Kaikki muslimit eivät ole samanlaisia sen enempää kuin kaikki miehet ovat samanlaisia tai kaikki ihmiset ovat samanlaisia. Tämän vuoksi koko kysymyksenasettelu samoin kuin Halla-ahon suorittama tasapäistäminen on vastenmielistä. Kyllä niinkin henkilökohtaisessa asiassa kuin raiskaus tulee keskittyä yksilöihin eikä uskontoon, ja niinkin monimutkaisessa asiassa kuin maahanmuutto muuhunkin kuin raiskauksiin. Otetaan nyt ensimmäiseksi vaikka huomioon se, että läheskään kaikki maahanmuuttajat eivät ole muslimimiehiä, ja kokeillaan sitten hysterian sijaan ajatella ja keskustella järkevästi (vaikkakin kriittisesti).

====

Ja sitten eriäviä mielipiteitä ihan muista asioista.

0

kommenttia

tagit

politiikka, uskonnot, hysteria
Z:lle siellä kattokruunussa
Tangerine @ 19.11.2008 14:07

Viime päivinä olen seurannut mielenkiinnolla mm. Pasi Ilmari Jääskeläisen virittämää maahanmuuttokeskustelua Vihreästä Langasta ja Jääskeläisen blogista. Olenkin asiassa hyvin pitkälle samoilla linjoilla kuin Jääskeläinen. Päädyin myös lukemaan Hesarissakin tänään mainitun Jussi Halla-ahon parin vuoden takaisen blogimerkinnän.

Vihreiden naisten jättämästä tutkintapyynnöstä en sano mitään, mutta Halla-ahon kirjoitusta on pakko kommentoida.

Halla-aho on ilmeisen raivoissaan muslimimiehille, jotka hänen mielestään pitävät oikeutenaan raiskata paljastavasti pukeutuneita, vääräuskoisia naisia, ja vielä syyttävät asiasta naisia, koska nämä "viettelevät" miehet raiskaamaan. Mutta mitä Halla-aho itse tekee? Ensinnäkin, hän syyttää naisia siitä, että nämä muslimit pääsevät Suomeen tekemään rikoksiaan ("Ongelma ratkeaa vain poistamalla barbaarivalloittaja. Miesten enemmistö olisi tehnyt tämän jo kauan sitten, ellei harhautunutta hoivaviettiään hyväilevä eurooppalainen nainen, à la Mervi Virtanen, Eva Biaudet ja Tarja Filatov, seisoisi järkähtämättä barbaarivalloittajan suojakilpenä.")

Toiseksi, Halla-aho tuntee "houkutusta ajatella, että naiset saavat sitä, mitä pyytävät". Eli koska naiset päästävät muslimit Suomeen, he kerjäävät tulla raiskatuksi. Valehtelevatko korvani, vai kuulostaako tämä aika samantapaiselta ajattelulta kuin se, että koska nainen pukeutuu paljastavasti, hän kerjää tulla raiskatuksi?

No, Halla-aho kuitenkin yrittää vastustaa tätä houkutusta. Mutta, "[r]aiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä." Anteeksi kuinka? Antoiko Halla-aho juuri luvan raiskata vääräuskoisia, anteeksi, siis väärin ajattelevia?

Minä ymmärrän kyllä, että Halla-aho on kiukkuinen. Minäkin olen. Ja minä ymmärrän senkin, että tällä provosoivalla kirjoituksella on kaikesta huolimatta perimmäisenä ajatuksena yrittää estää raiskaukset, ja jos se ei onnistu, niin ainakin rikosten tulisi kohdistua niihin, jotka Halla-ahon mielestä edistävät näitä rikoksia (tämä nyt vain osoituksena luetun ymmärtämisestä). Samaan hengenvetoon myönnän, että raiskaus on aiheena minulle erittäin vaikea, ilman minkäänlaisia henkilökohtaisia kokemuksia asiasta. Nämä seikat huomioon ottaen kommentoin Halla-ahon lauantaista blogimerkintää.

Halla-ahohan on siis tuo kattokruunussa roikkuva, sekä X:n että Y:n hyvinvointia toivova henkilö Z. Siellä muitten yläpuolella on varmasti mukava roikkua, kun hän missään vaiheessa ei kehota X:ää ja Y:tä kipuamaan myös kattokruunuun, vaikkapa krokotiilin vapauttamisen jälkeen. Ai niin, sehän on fyysisesti mahdotonta, koska vain miehet voivat roikkua siellä kattokruunussa. Naiset ovat tuomittuja pysymään lattialla krokotiilin uhattavana.

Mahtaa olla hienoa miehenä kommentoida asiaa. Tai ei tietenkään ole, kun "jokaisen joukkoraiskauksen ja muun naisiin kohdistuvan väkivallanteon jälkeen tiedostava naisväki syyllistää minua, suomalaista miestä, siitä, että suomalaiset naiset tuntevat turvattomuutta" (Halla-aho 20.12.2006). No anteeksi kauheasti.

Tällainen raiskauksella mässäily on mautonta, mutta siihenhän Halla-aho varmasti pyrkikin. Hän provosoi, ja moni provosoitui, minä mukaan lukien. Ei pitäisi provosoitua kun joku provosoi, sanotaan -- mutta jos provosoi, niin ei pidä ihmetellä jos joku provosoituu.

Ja nyt kun olen hieman saanut vedettyä henkeä, on sanottava, että keskustelu maahanmuutosta on mielenkiintoinen. Ja olen tyytyväinen, että tästä asiasta keskustellaan, vaikkakaan en ole varma ulottuuko tämä keskustelu edelleenkään tarpeeksi laajalle kansan ja varsinkin kansan edustajiston keskuudessa. Kaiken kaikkiaan toivoisin hieman sivistyneempää keskustelua, vaikka Halla-aholla onkin täysi oikeus tähän (omasta mielestäni alhaiseen) mielipiteeseensä.

Mutta hei Halla-aho, kyllä suomalaisista miehistäkin löytyy niitä, jotka kannattavat sitä, mitä kutsut "hallitsemattomaksi maahanmuutoksi sellaisista kulttuureista, joissa naisen raiskaaminen on sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin Suomessa". Mitäs niille sitten tehdään? 

0

kommenttia

tagit

maailma, politiikka, uskonnot, vitutus