Tekijänoikeuspäivänä
Tangerine @ 23.04.2009 12:57

Mietiskelin, että pitäisiköhän minun erottaa kirjoittamisaiheiset blogimerkinnän omaksi blogikseen. Tekisi mieleni myös kirjoittaa enemmän Inkasta, ja senkin voisi periaatteessa erottaa omaksi blogikseen, mutta jäljelle jäävät postaukset ovat sellaista sillisalaattia, että niistä ei taida saada minkäänlaista selkeää kokonaisuutta aikaiseksi :P

Olisikohan jollakin mielipidettä tähän asiaan? :)

===

Ai niin, hyvää tekijänoikeuspäivää! (Täällä vaihtoehtoista informaatiota tästä päivästä.) Jouduin vähän hakemaan tätä uutista, jonka kuulin ohimennen yleltä eilen. Eipä tuosta tutkimuksesta juuri hyötyä taida olla: ne, jotka ovat aiemminkin ymmärtäneet, että musiikkia laittomasti lataavat usein myös ostavat eniten musiikkia, vain nyökyttelevät, ja ne jotka eivät sitä ole ennenkään uskoneet, tuskin uskovat nytkään. 

0

kommenttia

tagit

kirjoittaminen, tekijänoikeus, musiikki,