Syksy

kommentteja: 005.10.2009 13:45 Tangerine

Syksy näkyy ja tuntuu. Sadetta, myrskyä, harmaata. Taloprojekti vie käytännössä kaikki ajatukset. En kirjoita, en askartele. Mahdolliset työ/opiskelujutut hieman häiritsevät, tai lähinnä niihin liittyvät lastenhoitojärjestelyt. Mutta ne ovat vielä ehdollisia, joten ei niistä sen enempää.

Löysin vihdoin kirjastosta Jääskeläisen Taivaalta pudonneen eläintarhan. Sitä ennen luen kuitenkin loppuun Mikko Rimmisen Pölkyn. Tykkäsin miehen runokokoelmasta Jännittävää olisi nähdä pihalla lintuja, ja kirja on kyllä samansävyinen, jos oikein muistan kun runokirjan lukemisesta on jo vuosia. Minulla on kyllä selvästi meneillään joku nuorten (tai sinne päin) suomalaisten miesten kausi. Noin niin kuin kirjallisuudessa siis.

Tavallaan tekisi mieli kirjoittaa, mutta en vain saa sitä itsestäni irti. Nyt on tällaista.


tagit: kirjallisuus, kirjoittaminen, talo, työ

Uudesta kodista

kommentteja: 022.09.2009 11:14 Tangerine

Käytiin viikonloppuna alustavasti katselemassa uusia sänkyjä sun muita mitkä menee muutossa vaihtoon. Vaikka mitään ei vielä ostettu, mies sanoi ikkunashoppailureissun hieman konkretisoineen muuttoa. Minä olen ollut ihmeen rauhallinen sen jälkeen, kun tarjous meni läpi. Kai se hermoilu siitä meneekö tarjous läpi vai ei kertoi, että tosissaan haluan sen talon.

Yhden katselukerran jälkeen. Joku kokeneempi voisi kertoa, oliko näin nopea päätös järkevä, mutta sellainen nyt joka tapauksessa tuli tehtyä. Tuli myös todettua, että talonvalintakin on siis hyvin pitkälle tunnepäätös. Niin kuin autonkin valinta. Totta kai järki pitää olla mukana, molemmissa. Mutta jos perusasiat on suurin piirtein kunnossa, mikään suuritöinen tai muuten keskeinen asia ei ole rikki, pielessä tai puutu kokonaan,  niin ohjat ottaa tunnepuoli, joka kertoo onko talossa kotoinen olo, voisiko siellä kuvitella asuvansa ja olla jopa onnellinenkin. Ja siinä vaiheessa kun talosta saa sellaisen fiiliksen, ei muissa taloissa pahasti tökkineet asiat enää olekaan kynnyskysymyksiä. Mitä sitten jos keittön kaapit eivät ole mieluiset, olohuone on hieman hullun mallinen ainakin nykyiselle sohvalle, enkä saa päätettyä mistä makuuhuoneesta tehdään Inkan huone, mistä työhuone ja mistä makkari? Kyllä ne siitä selkenee. Tämä tuntuu kodilta.

Ja ihmeen vähän on tullut mietittyä sitä tosiasiaa, että velkamääräni kasvaa tässä touhussa melkoisesti. Nykyisen talonhan mies omistaa ihan itsekseen -- minä tietenkin avioliiton kautta joo, mutta velkataakka on ollut yksin miehen. Nyt minäkin otan osan kantaakseni, miehen velka pienenee ja minäkin alan kunnon kansalaiseksi ja sidon itseni pankkiin ainakin pariksi vuosikymmeneksi.


tagit: talo

Talonvaihtoprojekti etenee

kommentteja: 018.09.2009 11:54 Tangerine

Tarjous meni läpi, ja parin kuukauden päästä meistä tulee maalaisia. Tuntuu kummalta, että on tehnyt todella suuren, koko perheeseen vaikuttavan päätöksen, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta vielä pitkään aikaan. Tokihan pari kuukautta menee nopeasti, mutta on sinne niin paljon aikaa ettei vielä kannata alkaa pakkaamaan, ja Inkan on varmasti vaikea ymmärtää mistä oikein puhutaan.

Olen ollut koko viikon ihan tajuttoman väsynyt. Herääminen on melkein ylivoimaista, ja pää on koko ajan tukossa. Kurkkukin on hieman kipeä, mutta siihenpä ne flunssan oireet sitten loppuukin. Rasittavaa, saisi loppua jo.


tagit: talo

Lupa sotkea

kommentteja: 015.09.2009 12:59 Tangerine

Nyt on esittelyt esitelty, ja taas saa sotkea. Kunnes viimeistään marraskuun lopussa täytyy siivota taas urakalla.

Eli talo on myyty ja toisesta tehdään tänään tarjous. Sijainti on hieman kauempana kuin oli tarkoitus, mutta talo ja sen piha ovat todella mieluisat, ja hinta ei hirvitä. Ystävän kannustus lievensi stressiä, eikä tässä nyt ihan keskelle ei-mitään olla muuttamassa. Maisemanvaihdostahan tässä etsittiinkin. Tai mies ainakin etsi.

Kyllä silti mietityttää, Inkan kannalta. Mutta tilanne olisi sama muutettaisiin mihin tahansa. Eiköhän se siitä. On siinä kuitenkin niin paljon hyviä puoliakin, vaikka sitten ei enää asutakaan sellaisen kaupan vieressä, jossa on pallomeri...


tagit: talo, Inka

Siivouksen jälkeen

kommentteja: 002.09.2009 12:14 Tangerine

Ensimmäinen näyttö pidetty, ja kuhinaa kuulema riitti, yli odotusten. Varovaisesti sellaista toivoimmekin, kun samana iltana kuin myynti-ilmoitus ilmestyi nettiin bongasimme jokusen hidastelijan kurkkimassa autosta talomme kohdalla.  Kiinnostuneitakin välittäjän mukaan oli, toivottavasti joku tarpeeksi kiinnostunut. Eipä tässä nyt tosin ole itsellä kiikarissa vielä uutta, yhtä ollaan menossa toistamiseen katsomaan. Rahat kun ei riitä unelmataloon niin pitää etsiä hyvä kompromissi.

Talossa on oudon hiljaista, Inka on toista päivää taas päiväkodissa. En halunnut luopua päiväkotipaikasta, kun hain erästä opiskelupaikkaa, että jos vaikka sen saisi. Tai jos vaikka pääsisi töihin, onhan sekin periaatteessa mahdollista... Ja pari viikkoa sitten Inka alkoi jo jutella päiväkodista, ja mielellään sinne meni. Tosin mieluummin olisi pitänyt äidinkin siellä, mutta ehkäpä hän taas tottuu..

Olen mietiskellyt, että onkohan tämä ihan hölmö aika talokaupoille. Toisaalta, jos pidämme pään kylmänä ja pitäydymme budjetissa, kuukausimenojen pitäisi tippua, mikä olisi oikein tervetullutta tässä tilanteessa. Ja jos olisin töissä, en tiedä riittäisikö minulta energiaa edes miettiä muuttamista. Joten vaikka tämä saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa kummalta, on tämä kuitenkin ehkä aika hyvä hetki.

Kirjoittamisesta en ole vieläkään saanut itseäni kiinnostumaan. Voisin nytkin mennä vaikka raivaamaan vinttejä, tai mitä sitä keksisi kun eilen tuli puunattua talo niin siistiksi.


tagit: talo, kirjoittaminen, Inka

Nyt loppui

kommentteja: 025.08.2009 21:38 Tangerine

Yritetäänpäs nyt ihan oikeasti rikkoa tämä blogihiljaisuus ja totutella uudestaan tähän näppäimistöön ja koneella istumiseen. Illat alkaa olla ihanan pimeitä, kynttilöitäkin voisi polttaa ja fiilistellä syksyn saapumista.

Taloja on tullut katseltua enemmän kuin muistan. Tänäänkin käytiin katsomassa yhtä ihan potentiaalista, mutta valinta on vaikea kun budjetti on rajallinen. Yhdessä on tosi kiva keittiö mutta muut huoneet kaipaisivat hieman liikaa remppaa, toisessa on iso olohuone mutta hieman turhalta tuntuva avotakka, ja kolmannessa on upea piha ja varaava takka, mutta olohuone on aika pieni ja suihkutilat samoin. Neljäs, viides ja kuudes ovat aivan liian kaukana. Unelmatalo on kadonnut etuovi.comista.

Eilen joka tapauksessa tehtiin välityssopimus omasta tönöstä. Jännittävää, joskin haikeaakin. Onhan tämä kuitenkin oma koti, ja sijainti niin loistava, että jos lottovoitto osuisi käsiin, niin voipi olla ettei tästä luovuttaisikaan vaan pistettäisiin ihan uuteen uskoon.

Mutta. Jos sitä yrittäisi kuitenkin miettiä välillä jotain muutakin. Kuten retuperälle jäänyttä kirjanraakiletta. Jos vaikka lukisi tähän mennessä kirjoitetun muhimaan päähän, ja huomenillalla yrittäisi saada muutaman sanan lisättyä sinne?? Aina voi yrittää.


tagit: talo, kirjoittaminen

Loman jälkeen

kommentteja: 011.08.2009 13:49 Tangerine

Miehen kesäloma on ohi, ja minäkin siis palailen pikkuhiljaa jonkinlaiseen arkeen. Oli kyllä hyvä loma. Reissu meni kaikin puolin hyvin, ja kotiin oli mukava palata. Parisuhdekin tykkäsi oikein hyvää. Onnistunut loma siis, kaiken kaikkiaan.

En tiedä mistä saimme kipinän, enkä muista mistä asia lähti liikkeelle, mutta tuossa vajaa kaksi viikkoa sitten keksimme, että mitäs jos myydään talo ja ostetaan toinen. Nyt ollaan käyty jo katsomassa kuutta tai seitsemää taloa, ja eilen kävi välitysfirman nainen arvioimassa meidän remonttikohteen. Löydettiin jo unelmatalokin, harmi vaan kun rahkeet ei oikein riitä siihen. Pitää siis jatkaa etsimistä, ehkä sopiva talo löytyy ihan meidän hintaluokastakin...

Ajatus muutosta on kyllä herättänyt paljon mietteitä, lähinnä Inkaan liittyen. Miten tyttö sopeutuisi, jos päiväkoti vaihtuisi, mitä mieltä olisi kun maisema muuttuisi, kun piha olisi vieras ja valo makuuhuoneessa tulisi väärästä suunnasta?  

Kirjoittamista on tullut hieman ajateltua, mutta ei muuta. Pari hyvää ideaa on kyllä tullut mieleen jotka pitäisi kirjoittaa ylös. Kun muilta hommilta ehtisi. Ja sen kanssa tuntuu olevan vähän saman kuin tämän blogikirjoittamisen kanssa. Mitä pidempi tauko, sen vaikeampi jatkaa.


tagit: loma, talo, Inka, kirjoittaminen