Inka täytti tänään 2 vuotta. Tasan kaksi vuotta sitten taisin olla jo osastolla, kuolemanväsyneenä, melko tuskaisena ja todella hämmentyneenä ja sekaisin siitä, mitä sitä olikaan tullut tehtyä. Kainalossa tuhisi upouusi ihmisolento, joka kuului sinne kuin olisi aina ollut, ja silti se oli minulle vielä täysin vieras.

Nyt tuo sama tyttölapsi tuhisee omassa sängyssään, nukahti sinne kainalooni melkein kuin kaksi vuotta sitten. Kohta menen viereensä tuijottelemaan häntä hetkeksi ja toivottavasti nukahdan ilman suurempia ongelmia.

=== 

Tein tänään tarkan havainnon. Tyytymättömyydestäni, ja siitä miksi olen ollut jo jokusen viikon todella pahalla tuulella. Pääsin yksin lounaalle, ihanaan omaan rauhaan, ja istuessani pöytään sen vain tuli, kuin joku ilmestys, vaikkei siinä ollut mitään ihmeellistä. Tajusin olevani aika hukassa. Ja se tuntui hyvältä. Koska vaikka en edelleenkään tee mitä haluan, tiedän kuitenkin mitä haluaisin tehdä, ja se on jo hiivatin paljon. Eihän tässä nyt tarvitse enää kuin keksiä miten ne asiat toteutetaan, joita haluan tehdä. Kuinka vaikeaa se voisi olla?

No jaa, ilmestys ei ollut kummoinen, eikä edes uusi. Pääasia on, että sen jälkeen olen ollut paljon paremmalla tuulella, ja jopa vähemmän stressaantunut, vaikka töissä on edelleen kireää ja epävakaata, Inka sairastelee ja mies tekee (minun mielestäni) liikaa töitä. 

Nyt aion kuitenkin tuijotella hieman puiden lehtiä ja omenankukkien nuppuja. Sitten kömmin Inkan viereen. Hyvää yötä. 

Kampaajalla unohdan aina teepussin kuppiin lillumaan, kun luen lehteä. Eilen juutuin lukemaan Veli -lehteä. Aika mainio. Mieleen jäi varsinkin Batman -kolumni. Koko illan mietin Batmanin tappamaa Heath Ledgeriä.

Yritin ottaa kampaajalla käynnin kirjoituslomana, mutta jotenkin tuntuu kuin aivotoimintani lakkaisi kampaajalla. Juutuin pohtimaan suunnittelemaani loppukohtausta, josta en ole varma. Mitään en keksinyt tilallekaan, joten annoin asian olla.

Illalla en saanut kirjoitettua. Mikä siinä on, että pääsen jotenkin alkuun, mutta jatkaminen on aina niin pirun vaikeaa. Alku tuntuu vielä jotenkin spontaanilta, mutta jatko liian väkisin väännetyltä, kun on pakko keksiä miten edellisellä kerralla kirjoitettu tarina jatkuisi. Miten sen saisi sujuvammaksi?

Ehkä ongelma on siinä, että en uskalla jättäytyä kokonaan tarinan varaan, en anna itseni uppoutua siihen täysin. En voi kokonaan syyttää edes olosuhteita siitä, että mietin samalla kymmentä muuta asiaa. Jos haluaisin, voisin kyllä sulkeutua toiseen huoneeseen omaan rauhaani. Jokin estää. Sanon, että se on halu olla miehen kanssa, halu rentoutua työpäivän jälkeen, väsymys. Mutta ehkä en vain uskalla ottaa kirjoittamista vakavasti, koska ajattelen, ettei siitä kuitenkaan mitään tule.

En edelleenkään tiedä, kannattaako minun tuhlata aikaa kirjoittamiseen. Ja niin kauan kun en tiedä, ei siitä taida tulla mitään.

Kävin lauantaina ensimmäisen kerran reiluun kahteen vuoteen rentoutumassa perinteisellä suomalaisella tavalla. Nyt väsyttää. Valvominen ja alkoholi eivät kyllä enää sovi minulle.

Oli silti todella mukavaa. Yli vuoden tauon jälkeen pääsin juttelemaan hyvän ystäväni kanssa. Ja vaikka keskustelu olikin enimmäkseen surkuhupaista ihmettelyä siitä, miten emme ole ollenkaan sellaisia kuin viisi vuotta sitten kuvittelimme, niin jostain syystä minusta tuntui, että puhuimme vapautuneemmin kuin koskaan aikaisemmin. Mikä lie meidät vapautti; tauko, tottumaton alkoholinkäyttö, vai ne surkuhupaisat tosiasiat. Molemmilla yllään korkeakorkoiset saappaat ja villakangastakki, ja lompakossa S-etukortti. Molemmilla mies, lapsi, omakotitalo ja oma auto. Molemmilla vakituinen työpaikka, ja varaa kulkea baarireissut taksilla. Emmekä kyllä silloin olisi harkinnetkaan Börsiä, mutta emme taida oikein enää olla Dynamon kohderyhmää. Tähänkö me tähdättiin?

Ei tähdätty, mutta ei tähdätty mihinkään muuhunkaan. Ei meillä ollut mitään sen kummempia suunnitelmia, ei hänellä sen enempää kuin minullakaan, kuten jo aikaisemmin kirjotin. Se oli sitä aikaa, kun me puhuimme paljon, ajattelimme liikaa, ja teimme paljon sellaista mitä ei enää tänä päivänä tulisi tehtyä. Ei meillä ollut resursseja tehdä tulevaisuudensuunnitelmia, kun emme tienneet miten selviämme viikosta.
loput merkinnästä »
tagit: oma aika, tulevaisuus, ystävät