Tekijänoikeuspäivänä
Tangerine @ 23.04.2009 12:57

Mietiskelin, että pitäisiköhän minun erottaa kirjoittamisaiheiset blogimerkinnän omaksi blogikseen. Tekisi mieleni myös kirjoittaa enemmän Inkasta, ja senkin voisi periaatteessa erottaa omaksi blogikseen, mutta jäljelle jäävät postaukset ovat sellaista sillisalaattia, että niistä ei taida saada minkäänlaista selkeää kokonaisuutta aikaiseksi :P

Olisikohan jollakin mielipidettä tähän asiaan? :)

===

Ai niin, hyvää tekijänoikeuspäivää! (Täällä vaihtoehtoista informaatiota tästä päivästä.) Jouduin vähän hakemaan tätä uutista, jonka kuulin ohimennen yleltä eilen. Eipä tuosta tutkimuksesta juuri hyötyä taida olla: ne, jotka ovat aiemminkin ymmärtäneet, että musiikkia laittomasti lataavat usein myös ostavat eniten musiikkia, vain nyökyttelevät, ja ne jotka eivät sitä ole ennenkään uskoneet, tuskin uskovat nytkään. 

0

kommenttia

tagit

kirjoittaminen, tekijänoikeus, musiikki,
On kevät ja treenikausi alkaa
Tangerine @ 22.04.2009 21:22

Joskus vuosia sitten luin Natalie Goldbergin kirjoittamisoppaita, jotka ovat nyt paristakin paikasta hypänneet taas eteeni (mm. täältä). Olinkin ihan unohtanut treenikirjoittamisen, vaikka tuossa syksyllä jotain sen tapaista teinkin. Tänään aloitin taas. Kirjoitin 20 minuuttia, ja jo 10 minuutin jälkeen käsi teki kuolemaa. Välillä se on paljon parempi, mutta tällä hetkellä näemmä taas ei. En nyt muista mistä olen lukenut tai saanut päähäni, että treenikirjoittaminen kuuluisi tehdä  ihan perinteisesti kynän ja paperin kanssa, mutta minä ainakin aion luistaa siitä. On turhauttavaa, jos kirjoittaminen keskeytyy siksi, että käsi ei kestä. Tästä lähtien aion treenikirjoittaa koneella, mikäli mahdollista.

Otan kyllä tämän bloggaamisenkin treenikirjoittamisena. Erilaisena vain. Goldbergin tarkoittama treenikirjoittaminen on sitä, että vain kirjoittaa, pysähtymättä ajattelemaan, editoimaan tai sensuroimaan. Blogikirjoittaminen treenaa muille kirjoittamiseen, siihen, että osoittaa tekstin jollekin, joutuu hiomaan ja tarkistamaan tekstiään, varmistamaan faktoja ja kohtaamaan sen usein epämiellyttävän tunteen kun painaa "tallenna"-nappulaa. Treenikirjoittamisesta on varmasti hyötyä, tästä bloggaamisesta on jo ollut. Niin se vain on: mitä enemmän kirjoittaa, sitä helpompaa se on.

Muuten ei olekaan tullut kirjoitettua pariin päivään, vaikka aikaa olisi ollut. Edellisiltana en vain yksinkertaisesti jaksanut, ja eilen pää särki niin ettei toiminut alkuunkaan. Tänään -- niin. Treenikirjoitin sen parikymmentä minuuttia, sen jälkeen yritin kirjoittaa lisää tarinaani, mutta mitään ei tullut. Inka on kipeänä, ja nyt olisi ollut parina päivänä mahdollisuus kirjoittaa tytön päiväunienkin aikaan, mutta jostain syystä tekstiä ei ole syntynyt. Täytyy varmaan keksiä keinoja, joilla saa huijattua itsensä kirjoittamaan... Ja vähentää sijaistoimintoja, kuten koukuttavia kirjoittamisaiheisten blogien lueskelua *tumtidum

===

Ah, miten olen odottanut tätä: Porcupine Tree tulee lokakuussa Suomeen! Viimeksi rakas mieheni vei minut PT:n keikalle synttärilahjana, tänä vuonna synttärit tuleekin sitten hieman etuajassa! (Mikä ei tarkoita sitä, että täytän 30 etuajassa, nih.)

0

kommenttia

tagit

kirjoittaminen, musiikki
Callisto@klubi
Tangerine @ 10.04.2009 21:54

Kuuntelin valehtelematta yli puoli vuotta Porcupine Treen Fear of a Blank Planetia työmatkoilla. Viikko sitten se vaihtui SOADiin, ja tiistaiaamuna se tulee vaihtumaan Calliston Providenceen. Aikaisemminkin Callisto on kolahtanut, mutta eilinen Klubin keikka kolisi niin että tuntui. Enää en vierastanut uutta laulajaakaan, kuten alkuun uutta levyä kuunnellessa.

Ihan mahtavaa. Eilinen oli yksi iso mindjob.

Olen muuten kirjoittanut ihan älyttömän vähän musiikista. No, kirjoittakoon siitä enemmän ne jotka siitä jotain tietää. Minä vain kuuntelen sitä mistä tykkään. 

0

kommenttia

tagit

musiikki