Tuntuu, etten ikinä ole koneen ääressä, kun haluaisin blogata. Kuten eilen illalla, kun makasin vieraassa sängyssä, kuuntelin iPodista hämmästyttävän hiljaa Callistoa, ja katselin verhojen reunoilta kajastavaa katulamppujen valoa. Olin juuri aloittanut Jääskeläisen Taivaalta pudonneen eläintarhan. Luin pelkän esipuheen ja lopetin. Halusin hetken aikaa uiskennella siinä ajatuksessa, että minä olisin kirjoittanut nuo novellit. Juuri ennen nukahtamista sain kirjoitettua muistiin hienolta vaikuttaneen puolen sivua omituista henkilökuvausta. En ole vielä lukenut sitä uudestaan, mutta se saattaa olla säilyttämisen arvoinen.

Tai sitten tänään matkalla kotiin. Olin jo päässyt Jääskeläisen kirjassa kolmanteen novelliin, Missä junat kääntyvät. Luin Ruupertin kuvausta hänen ja isänsä retkestä junaraiteille, missä eräs juna poistui kiskoilta ja yritti ajaa heidän päälleen, ja tunsin Ruupertin kauhun. Havahduin katselemaan ympärilleni. Junassa. Huono novellivalinta. 

Niin, olin pari päivää katsastamassa pääkaupunkiseutua. Eipä siitä tullut nähtyä juuri muuta kuin Suomen suurin tietyömaa, mutta kuitenkin. Tänään bussissa kohti Pasilan asemaa vastapäätä istui pari nuorta miestä, joista toinen on kuulema tulossa tyttöystävänsä kanssa viikonlopuksi kaupunkilomalle Turkuun. Kohteliaan kuuloisesti miehet yrittivät muistella mitä ihmeen näkemistä Turussa on. Ajattelivat kuulema käydä katsastamassa sen linnan, ja sitten baariin. Siinäpä se sitten aika pitkälti onkin. Vieressä istui etäisesti Jääskeläistä muistuttava poika joka lueskeli kvanttifysiikan alkeita.

Huomenillalla tai viimeistään torstai-aamuna pitäisi mennä takaisin. On kurjaa jättää Inka, onneksi sovin treffit hyvän ystäväni kanssa, johon pidän aivan liian vähän yhteyttä.  Ja niin, töitähän tällä reissulla metsästetään. Aika epätodennäköisltä näyttää, mutta onpahan jotain tullut tehtyä.