Mistä muustakaan
24.09.2008 09:59 TangerineVoisiko tänään kirjoittaa blogimerkintää viittaamatta Kauhajoen tapahtumiin? Voisinko odottaa viikon ja olla sitten kuin mitään ei olisi tapahtunut? Voisin tietenkin. Mutta kyllä se välttelyltä tuntuisi. Joten parempi kirjoittaa nyt saman tien, niin saa sen pois alta.
Sen kummemmin varsinaisiin tapahtumiin puuttumatta (mitä muuta voisinkaan sanoa kuin itsestäänselvyyksiä), tässä kohtaa -- aivan kuten vajaa vuosi sitten -- mieleen tulee väkisinkin kaksi asiaa. Toisaalta mietin, miltä tuon pojan vanhemmista mahtaa tuntua. Miltä tuon pojan äidistä mahtaa tuntua. Miltä itsestäni tuntuisi, jos noin tekisi oma lapseni, jonka ensimmäisestä hymystä, ensimmäisistä askelista, ensimmäisistä pottaoivalluksista olisin iloinnut kuten olen iloinnut Inkan kanssa. Rikkihän sellaisesta menisi.
Toisena asiana mielessä on tuo paljon puhuttu nuorison pahoinvointi. Ja tässä aiheessa olen pakosti kyyninen. Voiko nuoriso huonommin kuin ennen? Mieheni sanoi, ettei hänen lähipiirissään voitu niin huonosti kuin nuoret nyt tuntuvat voivan. Minä taas olen ollut jo muutaman vuoden sitä mieltä, että jokaiselle, joka selviää nuoruudesta tappamatta itseään (ja lisätään tähän nyt sitten "ja/tai muita") tulisi antaa jonkinlainen mitali tai muu tunnustus. (Ja silti mieheni tietää enemmän ihmisiä, jotka ovat riistäneen oman henkensä, kuin minä.)
Mutta ehkä nuoret kuitenkin voivat huonommin kuin ennen. Paha minun on sanoa, tällä vertailupohjalla. Se nyt kuitenkin on varmaa, että pahoinvoinnin ilmenemismuodot ovat saaneet uusia piirteitä. Enää ei riitä eristäytyminen ja oma tuho. Nyt täytyy saada tuhota mahdollisimman paljon ympäriltään samalla, mahdollisimman näyttävästi, mahdollisimman julkisesti. Ja se tuntuu vieraalta, vaikkakin nykymaailman menossa selitettävältä. Elämä on julkisempaa. Enää ei tarvitse eristäytyä. Jokainen nuori tietää, mistä löytää samanmielisiä, pahoinvoivia, tuhovimmaisia nuoria, jotka vain odottavat jonkun näyttävän esimerkkiä.
Mutta hetkinen. En kai minä nyt hyökkää Internetin ihmeellistä maailmaa vastaan? Samalla voisin kai karjua kieltoa väkivaltaisille peleille ja kauhistella raskasta musiikkia. No se ei ole tarkoitus. Onhan se hyväkin, että ihmisillä on enemmän kohtauspaikkoja kuin ennen, ja mahdollisuus löytää samanmielisiä ihmisiä. Mahdollisuus kirjoittaa ajatuksiaan muiden luettavaksi, pois painamasta omaa mieltä. Mutta samanlainen mahdollisuus on niillä, jotka hakevat tukea ajatuksille, jotka realisoituvat eilisenkaltaisesti. Ja niitä ruokkii entisestään joka puolella vaikuttava yli-inhimillinen, maailmasta piittaamaton media. (Vai oliko se sittenkin ihmisten ihmisille tekemää tiedonvälitystä?)
Mutta siitä nuorison pahoinvoinnistahan minun piti kirjoittaa. Nuoruus on kamalaa aikaa. Sitä tuntee ihan liikaa ja ihan liian voimakkaasti, kaikki kaatuu päälle eikä kukaan ymmärrä. Mutta sitten toisaalta, ilokin tuntuu sitten aivan mahtavalta. Voi kun voisikin palata ajassa taaksepäin ja kertoa itselleen, että siitä kaikesta selviää kyllä. Ja että jälkeenpäin sitä kuitenkin tavallaan kaipaa tuota aikaa, jolloin elämä oli elämää suurempaa.
Tästä tuli nyt vähän tällainen hännätön torso, mutta menköön. Ei eilisessäkään mitään järkeä ollut.
kategoriat: Yleinen