Tänään
18.09.2008 08:29 TangerineTänään on jotenkin tosi kurja fiilis tulla töihin ja antaa miehen viedä Inka hoitoon. Saattaa osittain johtua siitä, että olen itse tosi väsynyt; olen nukkunut tällä viikolla todella huonosti. Jos (kun) olen herännyt yöllä, en ole meinannut saada enää unta, ja päässä on pyörinyt typeriä, turhia työasioita.
Joka tapauksessa, viikko tuntuu ihan liian pitkältä ajalta Inkan olla hoidossa, ja 8 tuntia on liian kauan kerrallaan. Iltapäivisin tyttö on niin väsynyt, että vain istuskelee keinussa tai rattaissa, eikä jaksa enää touhuta. Tämä asia muuttuu tietenkin siinä vaiheessa kun päästään kotiin, sitten tytöllä riittää kyllä virtaa taas touhuta seitsemään asti, kunnes syödään iltapala ja mennään nukkumaan.
No, pian Inka on jo vuoden ja neljä kuukautta. Kohta puhutaan jo puolitoistavuotiaasta, ja eihän siitä mene enää kauan kun tyttö on jo kahden. Sitten päiväkotikaan ei ehkä tunnu enää ihan niin rankalta -- Inkasta tai minusta.
Ja onneksi Inka on sentään tuntunut viihtyvän siellä ihan hyvin. Enää ei itkeskele kun isänsä vie hänet sinne, ja päivät menevät hoitajien mukaan hyvin. Tuntuu vain välillä niin hölmöltä tämä oravanpyörä, mihin Inkakin on joutunut mukaan jo näin pienenä. Mikä ihmeen pointti lasten hankkimisessa edes on, jos sitä kuitenkin viettää suuren osan ajastaan töissä eikä lapsen kanssa. Kysyn vaan.
kategoriat: Inka, Vanhemmuus, Yleinen