Kirjahimon tyydyttämistä
29.08.2008 09:40 TangerineRakas mieheni yllätti eilen, ja sanoi että haluaa kirjakauppaan shoppailemaan. Ja tämä samainen mies on ennen meidän suhteemme alkua lukenut vain pari hassua kirjaa! En silti ota tästä kunniaa -- tai ehkä ihan pikkuisen ;)
Mukaamme tarttui tällä kertaa seuraavat kirjat: Peter Høegin Lumen taju, Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta ja David Baldaccin Kunnian vartijat. Kaksi ensimmäistä olen halunnut lukea jo jonkun aikaa, viimeisen mies otti hyllystä summamutikassa.
Mikä tällä shoppailukerralla oli erityisen hämmentävää oli se, että nämä kaikki kirjat olivat kirjakaupan jännityspokkari-osastolla! Taisin juuri päästä sanomasta, etten mitenkään erityisesti pidä jännityskirjallisuudesta.
Eilen töissä lounaalla tuli puhetta kirjojen ostamisesta ja lainaamisesta. Häpeäkseni tunnustan, etten edes muista milloin olen viimeksi käynyt kirjastossa, vaikka opiskeluaikana siellä tuli käytyä helposti useamman kerran viikossa. Minulla ei siis ole mitään kirjastoja vastaan, ja minulla on vakaa aikomus hyödyntää niitä tulevaisuudessakin, vaikka tällä hetkellä kirjoja tuleekin ostettua enemmän kuin lainattua. Myönnän kuitenkin myös täysin rehellisesti, että rakastan kirjoja myös fyysisinä objekteina, ja minusta on ihanaa omistaa niitä. Varsinkin kauniita, kovakantisia kirjoja, joita en useinkaan raaski ostaa. Seuraava ostos on kuitenkin ehdottomasti Rajaa Alsanean Riadin tytöt -- tosin se oli ostoslistalla jo ennen kuin näin sen upean kannen, jolle tämä kuva ei todellakaan tee oikeutta!
kategoriat: Kirjallisuus