Maailma muuttuu kauniimmaksi niin kun se on meidän

Tänään on minun ja rakkaan mieheni 2-vuotis hääpäivä. Juhlistimme sitä viikonloppuna mm. käymällä lauantaina elokuvissa ja ravintolassa, ja illalla korkkasimme tätä hetkeä varten säästämämme Moët-pullon. Teki taas todella hyvää saada kahdenkeskistä aikaa, ja eilisiltaisten keskustelujen jälkeen oli ihana huomata, miten turvallinen olo minulla on tässä suhteessa. Olen löytänyt itsestäni piirteitä, joita en tiennyt minussa olevan, ja olen kiitollinen miehelleni, että hän on kärsivällisesti houkutellut niitä esiin.

Eilen kävimme vielä pitkällä pyörälenkillä koko perhe. Löysimme reitin, jota edes koko ikänsä täällä asunut mieheni ei ollut kolunnut. En tiennytkään asuvani niin kauniilla seudulla, ja niin lähellä skotlantilaisia lehmiä!  

Inka on nyt ensimmäistä kertaa päiväkodissa ilman minua. Kävimme viime viikolla torstaina ja perjantaina oleskelemassa siellä yhdessä sekä aamu- että iltapäivän, vain päiväunien ajaksi tulimme kotiin. Kaikki meni tietenkin hienosti, en kuvitellutkaan siinä olevan mitään ongelmaa niin kauan kuin minä olen taustalla. Eihän Inka minuun juurikaan kiinnittänyt huomiota siellä ollessa, mutta aina silloin tällöin tuntui tarkistavan, että olen paikalla. Saa katsoa miten käy nyt, kun en ole paikalla. Ulkona ollessa tuskin suuremmin kaipailee, mutta kun siirtyvät takaisin sisälle ja Inka alkaa olla väsynyt ja nälkäinen, saattaa ikävä jo iskeä.

Olisipa aikaa kirjoitella enemmän, koska asiaa riittäisi. Nyt täytyy kuitenkin syödä jotain ja täyttää päiväkotipapereita, ennen kuin haen tytön kotiin päiväunille.