Paskat positiivisuudelle

Ensimmäinen työpäivä meni juuri niin huonosti kuin ajattelin. Koko ajan oli kauhea ikävä, eikä päähän jäänyt mitään siitä, mitä minulle yritettiin kouluttaa. Kotimatkan poljin reidet maitohapoilla ja henki pihisten niin lujaa kuin pääsin, rapakunnossa kun olen. 

Ja kaiken kukkuraksi neiti on nyt sitten kauheassa flunssassa, ja jouduin jäämään tänään kotiin. Ihanaa sinänsä, koska eilen oli sellainen olo että ikinä en mene takaisin toimistolle, mutta pelkään että tämä tekee hallaa Inkan totuttamiselle päivähoitoon. Voi tietty olla, että tästä soutamisesta ja huopaamisesta kärsii jälleen lähinnä äiti, toivotaan. 

Inka oli ollut eilen itkuinen, ei ollut syönyt tai suostunut nukkumaan sisälle. Mä toivon, että se kaikki johtui alkavasta flunssasta eikä ikävästä.

Eipä olisi juuri huonommin voinut tämä töihinpaluu mennä. Onneksi neiti on nyt räkäisyydestään huolimatta suht iloinen, ja jaksaa puuhata mummun kanssa. Totutelkoot toisiinsa sitten äidin läsnäollessa vielä tämänkin päivän.