Uusi ilme

Ihanaa, kun hiukset saivat uuden ilmeen. Olo on kevyempi ja kauniimpi, kun pää on kunnossa edes ulkoapäin.

Sisällä taas myllertää. Aika käy vähiin. Eikä asiaa auta ollenkaan se, että Inka on ollut viime päivinä tavallista itkuisempi ja kärttyisämpi, vaikkakin yleisesti ottaen suht iloinen. Mutta vähän väliä tyttö käy paidan alla hakemassa hetkellistä lohtua, eikä suostuisi olemaan hetkeäkään yksin. En tiedä vaistoaako hän jotain, vai onko kyse vain siitä, että neiti tekee yläetuhampaiden seuraksi jo uusia hampaita. Joka tapauksessa ajoitus tuntuu mahdollisimman huonolta.  Muutama päivä sitten mulla oli jo melkein rauhallinen olo töihinpaluun suhteen, olin jo tyytyä kohtalooni. Nyt olen taas ihan huolissani siitä, miten tämä tulee sujumaan.

En edes yritä keksiä aasinsiltaa seuraavaan aiheeseen. Nyt ei saa nauraa, sillä aloitin lukemaan jotain ihme henkisen kasvun opasta. Kyse on Kirsti Longan ja Esa Saarisen Muodonmuutoksesta (2000). Ostin kirjan joitakin vuosia sitten halvalla joltain kirjamessuilta lähinnä ulkonäön takia: kirjaa luetaan ylhäältä alas, sivuissa on reikiä, siellä täällä on pienen pieniä lainauksia ja suuria otsikoita.

Tuollaiset kirjat on ihan hauskoja. Sitä on niin tomerana niitä lukiessa, yrittää kovasti ottaa opikseen, ja loppujen lopuksi sitä kuitenkin menee niiden samojen virtojen mukana kuin ennenkin. Tokihan tuokin asia on tässä kirjassa huomioitu, mutta minkäs ne sille tekee. Joka tapauksessa mietiskelin, että pitäisikö edes yrittää muuttaa ajatteluaan tämän töihinpaluun suhteen. Koska tosiasiahan on, että mä en voi sille asialle yhtään mitään. Murehtimalla se asia ei siitä muuksi muutu. Joten jos mä yritän ottaa uuden ilmeen, ja kokeilla sellaista ennakkoasennetta, että tämä onnistuu? Ajattelen positiivisesti, y'know? Onhan se varmasti rankkaa sekä minulle että Inkalle, mutta ehkäpä ei ihan niin rankkaa kuin kuvittelen -- tai jos onkin, niin silti siitä selvitään?

Mä olen viime aikoina toistellut mielessäni Muodonmuutoksessakin siteerattua Kahlil Gibranin lausetta "Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne". Minä olen Inkan äiti, mutta Inka on koko maailman lapsi. On vain rikkaus, jos hän saa solmia läheisiä hoivasuhteita muihinkin kuin äitiinsä. Mitä enemmän hänen elämässään on tärkeitä ihmisiä, sen parempi. 

Toivottavasti isoäideistä ja hoitotäteistä tulee Inkalle läheisiä ja tärkeitä ihmisiä, joiden seurassa hän tuntee olonsa turvalliseksi ja hyväksi. 

"Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille." (Kahlil Gibran, Profeetta 1923)