Ystäväni, tuttavani
22.04.2008 11:08 TangerineVanhoja ystäviä, menneitä tuttavuuksia. On ihmeellistä, miten jotkut ihmiset jäävät asustelemaan jonnekin mielen perukoille ja putkahtelevat esiin silloin tällöin, varoittamatta. Vaikka heidät olisi tuntenut vain vähän aikaa kauan sitten, jotenkin he ovat onnistuneet tekemään sellaisen vaikutuksen, etteivät he enää koskaan katoa elämästäni, vaikken enää ikinä heitä näkisi.
Ehkä se on oma ominaisuuteni, kuten rakastaminenkin. Terapeutin kanssa tuli aikoinaan juteltua paljon siitä, mitä rakkaus on, minä kun en sitä edelleenkään käsitä. Hän sanoi, että se on rakastajan ominaisuus, ei rakastettavan. Rakkaus toista kohtaan ei kumpua rakastettavasta, vaan rakastajasta. Niin kai se on, vaikkakin sitä on hyvin vaikea sulattaa. Se kyllä selittää hyvin sen, miksi toiset vain rakastavat rakastamistaan ihmistä, joka ei sitä ansaitse.
Ja samalla tavalla on minun ominaisuuteni, että jotkut ihmiset ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen, olen lahjoittanut heille osan itsestäni. Jotkut ovat käyttäneet sitä väärin, toiset osaavat edelleen, vuosien jälkeen, tehdä minut siitä iloiseksi. Kiitokset siitä, ystävät, rakkaat ja vanhat tuttavat.
kategoriat: Yleinen