Ensimmäinen kirjaesittely
04.04.2008 21:21 TangerineKirjat-osio on vihdoin saanut sisältöä. Ensimmäisenä esittelen hieman viimeksi lukemaani kirjaa, Anna Politkovskajan Putinin Venäjää. Minä luen lähinnä silloin, kun syön aamu- tai iltapalaa, juuri muulloin minulla ei ole aikaa lukea. Pariinkin otteeseen meinasin jättää lukematta, etten olisi menettänyt ruokahaluani. Ja silti en voi kuin suositella tätä kirjaa kaikille, jotka haluavat pysyä ajan tasalla siinä, mitä maailmassa, mitä ihan meidän naapurissamme, tällä hetkellä tapahtuu.
Nyt lukuvuorossa on Chuck Palahniukin Eloonjäänyt (tällä kertaa ihan suomeksi). Ostin sen jokin aika sitten miehelleni, joka on lukenut vain vähän romaaneja. Olen lukenut sen muutamia vuosia sitten, ja ajattelin mieheni pitävän siitä. Olin unohtanut lähes kaiken kirjasta, muistin vain pitäneeni siitä. Nyt kirjaa lukiessani olen naureskellut miehelleni, että aika sairasta kirjaa hänelle suosittelin, mutta ilmeisesti mies siitä piti. Minä ainakin pidän, toisellakin lukukerralla. Ihanan sekopäistä tekstiä.
kategoriat: Kirjallisuus, Yleinen