Apina, Puhdistus ja pari muuta
07.02.2010 20:58 TangerineApinaa hiottu hieman, ja uutta novellia aloitettu. Tajunnanvirta ei ollut mitään Apinan kirjoittamiseen verrattavaa, vaikka tämäkin idea hiipi mieleeni kun olin vaipumassa uneen. Näemmä tuo on se hetki kun ideoita valuu päähän. Ja tietysti se on myös se hetki, kun haluaa vain vaipua uneen, että jaksaisi herätä aamulla. Tällä kerralla en jaksanut ottaa kirjoitusvälineitä esiin, ja ajatus on hautunut päässä pari päivää. No, katsotaan miten tämän novellin kanssa käy.
Niin, ja Puhdistus on luettu loppuun. En oikein tiedä miten kommentoisin sitä. Varsinkin alku toi hyvin vahvasti mieleen näytelmän, selvistä syistä tietenkin, mutta jotenkin se silti hieman häiritsi. Lisäksi minulta kesti aika kauan ennen kuin olin niin uppoutunut tarinaan ja Adeliiden ja Zaran kohtaloihin, ettei sitä olisi enää voinut jättää kesken miettimättä miten siinä oikein käy. Tottahan siihen loppujen lopuksi huomasi olevan imaistuna niin tiiviisti ettei irti päässyt ennen viimeistä sivua, mutta silloinkin se oli hieman tuskaista. Johtui varmaankin tarinasta. Tai ehkä siinä oli jotain muutakin. Vaikea sanoa.
No, mikäs jäi päällimmäiseksi tunteeksi? En kyllä varsinaisesti ihmettele romaanin suosiota. Se oli vahva, ja kiinnostava. Ei sellainen, joka saa minut tarttumaan näppäimistöön, ei sellainen joka saa aivonystyrät kihelmöimään. Mutta kyllä siinä minullekin jotain oli, arvokas lukukokemus, enkä panisi pahakseni, jos opus löytyisi omasta hyllystäkin, niin että siihen voisi palata kun siltä tuntuu.
Sain hyvältä ystävältä lahjaksi Juha Itkosta, mutta miehen poissaollessa ei ollut sellainen olo, että haluan lukea parisuhteesta. Olen ehkä höperö, mutta sama se. Nappasin lukemiseksi taas Taivaalta pudonneen eläintarhan. Se tuntui hyvältä.
kategoriat:
Kiva kuulla ajatuksesi Puhdistuksesta - ei kovin erilaisia kuin omani.