Rajojen testaamista

09.07.2009 22:22 Tangerine

Inka testaa tosissaan rajojaan. Kiukuttelua, uhmaa, riehumista, itkua. Äitiys vaatii välillä yli-inhimillisiä voimia. Joita minulla tiettävästi ei ole. On hirvittävän käytännöllistä, että samaan aikaan kun lapsella on uhmaikä, hän on myös valloittavampi, suloisempi ja fiksumpi kuin koskaan. 

Olen itsekin testaillut rajojani. Keittiössä. Minähän en ole mikään kokki, en sinne päinkään. Joten kun ruuanlaitto on nyt langennut minulle viimeisen parin viikon aikana, olen turvautunut netistä kaivamiini resepteihin kyllästyttyäni niihin samoihin vanhoihin kokkauksiin, jotka osaan jotenkuten tehdä. Tällä viikolla on testattu jo juustoista maissikeittoa, herkkusienipastaa tomaattisalsalla, peruna-kesäkurpitsahöystöä, ja tänään tomaattikeittoa ja vuohenjuustosandwichejä. Kaikki helppoja ja turvallisia, ja onnistuneetkin mielestäni ihan hyvin. Inka tykkäsi erityisesti tämän päivän ruuasta. Olisi popsinut vuohenjuustoa paljaaltaan vaikka kuinka paljon, ja tomaatti nyt on kelvannut neidille aina. Muistan se eräänkin flunssakuumeen, kun neiti ei oikein muuta suostunut syömäänkään kuin tomaattia. Siitä on jo aikaa. Silloin ei ollut tietoa lattialle heittäytymisistä, karkuun juoksemisista tai korvia vihlovista huudoista kun kielletään tai muuten joutuu tekemään jotain epämieluista.

Silti vetää rankasti plussan puolelle. Kun on niin mahtava tyttö kuin Inka.


kategoriat:

Ei kommentteja

Kommentoi








Kommentit moderoidaan toistaiseksi käsin, joten kommentin lähetyksen ja julkaisun välillä saattaa olla pientä viivettä. Asiaan tulee muutos, kunhan keritään tekemään...