Lumihiutalemenetelmä, vaihe 2
15.06.2009 09:11 TangerineUsvan Anne on jo siirtymässä sujuvasti vaiheeseen 7, minä kirjoittelin viikonloppuna vaihetta 2. Olen tehnyt vastaavan aikaisemminkin, mutta kuten vaiheen 1 kanssa, tämäkin onnistui nyt jotenkin paremmin. Minulle on vielä epäselvää mitä kaikkea kurjaa, ihmeellistä ja jännittävää ennen loppuhuipennusta tapahtuu, mutta ehkä se tästä vielä selkenee. Aloin myös epäillä suunnittelemaani loppua, mutta eilen automatkalla Satakuntaan pohdiskelin sitä tarkemmin, ja päätin että suunnittelemani loppu on, jos nyt ei hyvä, niin ainakin looginen ja siedettävä. Kelpaa siis tässä vaiheessa. Tosin kappaleestani tuli tietenkin hieman pidempi kuin oli tarkoitus. Lumihiutalemenetelmän isä Randy Ingermanson sanoo, että tässä kappaleessa pitäisi olla noin viisi lausetta. Minulla on viitisenkymmentä. Hieman kaipaa siis tiivistystä.
Sen jälkeen siirryn siis kolmanteen vaiheeseen, jossa kirjoitetaan jokaisesta keskeisestä hahmosta sivun mittainen tiivistelmä, josta selviää mm. hahmon motivaatio, päämäärä, konflikti ja kehitys. Siitä pitäisi tulla mielenkiintoista. Ensin kuitenkin tuo kakkosvaiheen tiivistys (ikuinen saivartelija).
kategoriat: