Persoonasta ja kehystarinasta

19.04.2009 11:48 Tangerine

Vietin pari iltaa vaihtamalla kertojan ensimmäisestä persoonasta kolmanteen. Ja sitten eilen illalla sängyssä aloin miettiä pitäisiköhän sen kuitenkin olla ensimmäisessä persoonassa. No, jos vaihdan persoonan takaisin, ei tässä onneksi mennyt hukkaan kuin se pari iltaa, koska minulla on tallessa vanhat versiot, mutta turhauttaahan tällainen soutaminen ja huopaaminen hiukan...

Ensimmäinen persoona on minusta hankala. En ole ikinä varma minkä asian kertominen on ensimmäisessä persoonassa luontevaa. Mutta toisaalta tarina jonka haluan kertoa, on nimenomaan henkilökohtainen tarina, ja siksi ensimmäinen persoona tuntuisi järkevältä ja myös luontevalta valinnalta. Anna-Leena Härkönen mainitsi uusimmassa HS:n Kuukausiliitteessä olevassa artikkelissa, että häntä on moitittu minä-persoonan käytöstä, koska se ei ole tarpeeksi korkeakulttuurista joillekin, mutta minusta sen käyttäminen on vaikeaa. On paljon helpompaa kirjoittaa ulkopuolisena. Riippuu varmaan paljon tietysti tarinastakin.

No, en nyt edelleenkään ole tehnyt päätöstä persoonan suhteen, joten kirjoittelen lähinnä muistiinpanoja ennen kuin keksin kumpi vaihtoehto on parempi. Sen sijaan kehystarinan kanssa olen taas tullut jonkinlaiseen kompromissiin. Mietiskelin kauan mitä oikein yritän sanoa, mitä en voi poistaa ja mikä on uhrattavissa. Ja toisaalta: mitä uskallan sanoa, ja kuinka paljossa aion sortua poliittiseen korrektiuteen. Olen kuitenkin tällä hetkellä tyytyväinen kehystarinaa koskevaan päätökseen, koska tuntuu että se sai tarinan taas sujumaan. Tuntuu, että palaan koko ajan enemmän ja enemmän siihen alkuperäiseen ideaan tästä tarinasta, jota olen koko ajan muokannut, en tiedä mihin suuntaan, luulin että selkeämpään, mutta ilmeisesti en ainakaan parempaan. Ehkä näin on hyvä.

Poistin myös pari kohtausta, ja menin määrällisissä tavoitteissani taas takapakkia. Mies kävi juuri Inkan kanssa pienellä pyörälenkillä ja nyt on vuorossa tytön päiväunet. Täytyy yrittää olla nukahtamatta neidin viereen että saisi käytettyä koko tuon puolitoistatuntisen tehokkaasti hyväkseen... 


kategoriat:

Ei kommentteja

Kommentoi








Kommentit moderoidaan toistaiseksi käsin, joten kommentin lähetyksen ja julkaisun välillä saattaa olla pientä viivettä. Asiaan tulee muutos, kunhan keritään tekemään...