Klik!

26.03.2009 15:11 Tangerine

Ihana fiilis. Jo monta päivää olen tuskastellut tunteen kanssa, että koko tarinani on ihan sekaisin ja pää jumissa enkä saa kumpaakaan enää toimimaan. Keskenään ristiriitaiset ajatukset ja ideat ja suunnitelmat ovat kiskoneet toisiaan hiuksista ja heitelleet hiekkaa toistensa silmille ja muutenkin käyttäneet niin epäreiluja tappelumenetelmiä että olen mennyt ihan sekaisin, enkä ole enää muistanut edes sitä, miten sen tarinan piti alunperin mennä. Ja sitten, ihan yhtäkkiä, pää selkeni hetkeksi ja kirjoitin äkkiä puolen sivua suunnitelmaa ennen kuin muut ideat ehtivät käydä sen kimppuun ja tunkea sen suun täyteen hiekkaa ja vaientaa sen. Voi olla, että nyt pääsen taas kirjoittamaan. Jouduin kyllä luopumaan yhdestä kivasta ideasta, mutta ainahan sen voi laittaa seuraavaan kirjaan, eikö niin? ;) Itse asiassa se taisi sekoittaa koko jutun alunperinkin, ja sitä voisi syyttää tästä kirjoittamistauosta ja hämmennyksestä. Noh, en nyt kuitenkaan viitsi olla sille liian ankara, koska se on pohjimmiltaan tosi hyvä idea eikä tehnyt sitä tahallaan. Ja totta puhuen, sen ansiosta sain myöskin paranneltua alkuperäistä ideaa. Eli hyvä näin.
kategoriat:

Ei kommentteja

Kommentoi








Kommentit moderoidaan toistaiseksi käsin, joten kommentin lähetyksen ja julkaisun välillä saattaa olla pientä viivettä. Asiaan tulee muutos, kunhan keritään tekemään...