Tähän joku otsikko

14.01.2009 08:41 Tangerine

Kampaajalla unohdan aina teepussin kuppiin lillumaan, kun luen lehteä. Eilen juutuin lukemaan Veli -lehteä. Aika mainio. Mieleen jäi varsinkin Batman -kolumni. Koko illan mietin Batmanin tappamaa Heath Ledgeriä.

Yritin ottaa kampaajalla käynnin kirjoituslomana, mutta jotenkin tuntuu kuin aivotoimintani lakkaisi kampaajalla. Juutuin pohtimaan suunnittelemaani loppukohtausta, josta en ole varma. Mitään en keksinyt tilallekaan, joten annoin asian olla.

Illalla en saanut kirjoitettua. Mikä siinä on, että pääsen jotenkin alkuun, mutta jatkaminen on aina niin pirun vaikeaa. Alku tuntuu vielä jotenkin spontaanilta, mutta jatko liian väkisin väännetyltä, kun on pakko keksiä miten edellisellä kerralla kirjoitettu tarina jatkuisi. Miten sen saisi sujuvammaksi?

Ehkä ongelma on siinä, että en uskalla jättäytyä kokonaan tarinan varaan, en anna itseni uppoutua siihen täysin. En voi kokonaan syyttää edes olosuhteita siitä, että mietin samalla kymmentä muuta asiaa. Jos haluaisin, voisin kyllä sulkeutua toiseen huoneeseen omaan rauhaani. Jokin estää. Sanon, että se on halu olla miehen kanssa, halu rentoutua työpäivän jälkeen, väsymys. Mutta ehkä en vain uskalla ottaa kirjoittamista vakavasti, koska ajattelen, ettei siitä kuitenkaan mitään tule.

En edelleenkään tiedä, kannattaako minun tuhlata aikaa kirjoittamiseen. Ja niin kauan kun en tiedä, ei siitä taida tulla mitään.


kategoriat: Yleinen

Ei kommentteja

Kommentoi








Kommentit moderoidaan toistaiseksi käsin, joten kommentin lähetyksen ja julkaisun välillä saattaa olla pientä viivettä. Asiaan tulee muutos, kunhan keritään tekemään...