Puhelahjoja

Inkan puhe on kehittynyt huimasti viimeisen parin viikon aikana. Kun tähän asti sanoista on tullut useimmiten vain ensimmäinen tavu, ja tietyt sanat yksinkertaisia tavuja yhdistelemällä lähes kokonaan, on neidin puheessa nyt huomattavissa paljon enemmän erilaisia tavuja ja muita variaatioita. Myös parin, kolmen sanan lauseet alkavat olla ihan tavallisia, ja perjantaina sain kuunnella puolisen tuntia kun tyttö hoki innoissaan "isi ja jere tujee" (r-kirjain tietenkin murtaen, mutta selvästi erotettavissa). Myös fammu sai viikonloppuna ihastua neidin puhetaitoon, kun fammu-sana erosi jo selkeästi mummu-sanasta.

Uusi puhetaito on tietenkin tuonut jo mukanaan käskyttämisen. Käsi, inka sanoo tiukasti ja ojentaa oman kätensä, kun tarvitsee tukea vaikkapa laittaessaan kenkiä jalkaansa. Ja fammu totteli ihastuneena kun neiti sanoi "peipää, mammu!". 

Miehen kanssa olemme koko viikonlopun ihastelleet tytön puhumista. Viikonloppuna saimme myös tietää, mistä on periytynyt Inkan tarve saada kuulla tietyt selitykset uudestaan ja uudestaan. Kun yläkerran käytävästä paloi lamppu, ja tutti putosi pimeässä eikä äiti meinannut löytää sitä, tyttö muisti mainita asiasta joka kerta, kun menimme yläkertaan. Ja joka kerta kerroin tytölle pariinkin otteeseen, että "niin, lamppu on rikki eikä äiti meinannut pimeässä löytää tuttia". Ja kun isi vaihtoi lampun, Inka muisti joka kerta yläkertaan mennessä mainita, että isi korjasi lampun. 

Näitä esimerkkejä on pilvin pimein. Se, kun isi vei omenapuussa olleen keinun kellariin. Läheisen kerrostalon pihassa ollut kaatunut liukumäki. Kaikki pipit ja niihin laitetut laastarit. Eilen fammun ja äijän kanssa jutellessa kävi ilmi, että Inkan täti on ollut lapsena aivan samanlainen.

Ja kuulema kun täti kerran oppi puhumisen jalon taidon, ei hän enää vaiennut. Samaa on havaittavissa meidänkin neidissä.