Missä olemme nyt

Kävin lauantaina ensimmäisen kerran reiluun kahteen vuoteen rentoutumassa perinteisellä suomalaisella tavalla. Nyt väsyttää. Valvominen ja alkoholi eivät kyllä enää sovi minulle.

Oli silti todella mukavaa. Yli vuoden tauon jälkeen pääsin juttelemaan hyvän ystäväni kanssa. Ja vaikka keskustelu olikin enimmäkseen surkuhupaista ihmettelyä siitä, miten emme ole ollenkaan sellaisia kuin viisi vuotta sitten kuvittelimme, niin jostain syystä minusta tuntui, että puhuimme vapautuneemmin kuin koskaan aikaisemmin. Mikä lie meidät vapautti; tauko, tottumaton alkoholinkäyttö, vai ne surkuhupaisat tosiasiat. Molemmilla yllään korkeakorkoiset saappaat ja villakangastakki, ja lompakossa S-etukortti. Molemmilla mies, lapsi, omakotitalo ja oma auto. Molemmilla vakituinen työpaikka, ja varaa kulkea baarireissut taksilla. Emmekä kyllä silloin olisi harkinnetkaan Börsiä, mutta emme taida oikein enää olla Dynamon kohderyhmää. Tähänkö me tähdättiin?

Ei tähdätty, mutta ei tähdätty mihinkään muuhunkaan. Ei meillä ollut mitään sen kummempia suunnitelmia, ei hänellä sen enempää kuin minullakaan, kuten jo aikaisemmin kirjotin. Se oli sitä aikaa, kun me puhuimme paljon, ajattelimme liikaa, ja teimme paljon sellaista mitä ei enää tänä päivänä tulisi tehtyä. Ei meillä ollut resursseja tehdä tulevaisuudensuunnitelmia, kun emme tienneet miten selviämme viikosta.

Kyllä nuoruus on muuten yleellistä. Silloin sitä ei tietenkään osannut pitää yleellisyytenä, mutta ei tänä päivänä enää ole varaa vaipua kaikenkattavaan masennukseen, kokeilla jatkuvasti rajojaan, ja polttaa kaikkia siltoja takanaan. Ja minä olen ollut todella vastuuntuntoinen nuori. Ja siltikin, en ollut vastuussa kuin itsestäni.

Nyt olen pari yötä nähnyt ihmeellisiä unia, joissa sekoittuu mennyt ja nykyinen, ja monet asiat jotka eivät milloinkaan ole olleet tai tule olemaan mahdollisia. Ja vaikka kuvittelinkin olevani jotain muuta, tunnistan silti itseni peilistä useammin kuin vielä viisi vuotta sitten. Ja vaikka ystäväni tilanne ei ehkä ole yhtä onnellinen kuin omani, nauroimme silti makeasti vanhoille kuvitelmille ja nykyisille olosuhteille. Ja itsellemme. Se on hyvä taito, joka on vahvistunut kummasti viimeisen viiden vuoden aikana.

Ja nyt teemme molemmat tulevaisuudensuunnitelmia. Osittain ne ovat samoja, jotka olisimme tehneet viisi vuotta sitten, jos olisimme uskaltautuneet suunnittelemaan. Joten S-etukorteista viis, ehkä emme siltikään ole niin erilaisia nyt kuin silloin.