Alkulukujen yksinäisyys loppui, enkä todellakaan tarkoita että loppu oli huono sanoessani, että se oli pieni pettymys. Se loppui yllättäen, kesken, ei sen pitänyt mennä niin. Ja sitten kun ajattelen kirjaa kirjoittajana, miten muutenkaan se olisi loppunut?

Mietin rikkinäisiä ihmisiä. Miten se alkaa jossain vaiheessa ärsyttää, kun ne eivät edes yritä korjata itseään. Kuvittelenko itse korjaantuneeni, vai enkö koskaan rikki ollutkaan?

Huonosti kirjoitettu kummitustarina vaihdettu Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyyteen. Se ei töki. Paitsi ehkä hieman jonnekin sydänalaan ja takaraivoon. Hienosti kirjoitettu, kiehtoo. Olo on sellainen, että tähän en pety, vaikka eihän sitä lopuista koskaan tiedä.