Pitkästä aikaa uusi kirja-arvostelu. Tässä välissä on tietenkin tullut luettua monen monta kirjaa, en vain ole ehtinyt kirjoittaa niistä. Tämänkertainen lukukokemus oli siinä mielessä oiva, että se on sen verran kaukana omasta tyylistä, ettei luulisi sekoittavan omaa kirjoittamista.

Obama ei kuulema käytä Bush juniorin kampanjoimaa termiä sota terrorismia vastaan. Noinkohan retoriikan muuttaminen vaikuttaa käytäntöön, mutta on se jonkinlaista editystä. On se sen verran törkeä ja tekopyhä käsite.

Tein itselleni välitavoitteita. Olen saanut aikaiseksi vain hieman yli puolet siitä tavoitteesta, minkä tulisi olla täynnä 1.4. Argh.

EU-parlamentti on tyrmännyt internet-kontrollin tiukentamisen. Saa katsoa miten innoissaan Suomi on noudattamassa tätä sääntöä, kun tähän asti on ainakin ollut EU:n suuntaan niin rähmällään.

Ihana fiilis. Jo monta päivää olen tuskastellut tunteen kanssa, että koko tarinani on ihan sekaisin ja pää jumissa enkä saa kumpaakaan enää toimimaan. Keskenään ristiriitaiset ajatukset ja ideat ja suunnitelmat ovat kiskoneet toisiaan hiuksista ja heitelleet hiekkaa toistensa silmille ja muutenkin käyttäneet niin epäreiluja tappelumenetelmiä että olen mennyt ihan sekaisin, enkä ole enää muistanut edes sitä, miten sen tarinan piti alunperin mennä. Ja sitten, ihan yhtäkkiä, pää selkeni hetkeksi ja kirjoitin äkkiä puolen sivua suunnitelmaa ennen kuin muut ideat ehtivät käydä sen kimppuun ja tunkea sen suun täyteen hiekkaa ja vaientaa sen. Voi olla, että nyt pääsen taas kirjoittamaan. Jouduin kyllä luopumaan yhdestä kivasta ideasta, mutta ainahan sen voi laittaa seuraavaan kirjaan, eikö niin? ;) Itse asiassa se taisi sekoittaa koko jutun alunperinkin, ja sitä voisi syyttää tästä kirjoittamistauosta ja hämmennyksestä. Noh, en nyt kuitenkaan viitsi olla sille liian ankara, koska se on pohjimmiltaan tosi hyvä idea eikä tehnyt sitä tahallaan. Ja totta puhuen, sen ansiosta sain myöskin paranneltua alkuperäistä ideaa. Eli hyvä näin.

Saa nähdä miten mahtaa tuon uskonnottoman bussikampanjan käydä. Turun joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte totesi vastikään Aamuset-lehden mukaan, että "mitään kristinuskon vastaisia mainoksia emme anna laittaa bussien kylkiin. Suhtaudun erittäin kriittisesti tällaiseen negatiiviseen mainontaan."

Haluaisin tietää, suostuisiko Korte ottamaan bussin kylkeen vaikkapa "ateismin vastaisen" mainoksen.

Minulle jäi myös epäselväksi miten elämästä nauttiminen määritellään negatiiviseksi mainonnaksi. Ja tuo kun on vielä niin heppoinen mainoslause, eihän se edes kiellä jumalaa.

Noh, joka tapauksessa tämänhetkinen keräyssaldo näyttäisi olevan reilu 6000 euroa, eli hieman yli puolet tavoitteesta. 

Ja ainahan voi ottaa mallia espanjalaisista, jos mainos ei kelpaa turkulaisten bussien kylkiin.

Ostahan kansanedustajallesi kirja!

Jotenkin ei vaan tänään pääse käyntiin. Luin muutamaa etäisesti kirjoittamiseen liittyvää blogia, ja masennuin entisestään. Tai ehkä tämä johtuu absurdista kuolemantapauksesta, joka ei tapahtunut tarkalleen ottaen lähipiirissäni, mutta josta järkytyin tajuttomasti. Heräsinköhän tänä aamuna ollenkaan? Ei siltä tunnu.

Suomella on kuulema kehno sijoitus sananvapaustuomioiden vertailussa. Onneksi asia kuitenkin osataan selittää parhain päin.

Tänään sitten alkoivat YT-neuvottelut. Minä olen välillä aivan varma ettei minua neuvotella täältä mihinkään, ja toisinaan selaan epätoivoisena MOLin sivuja löytämättä mitään, mihin tällainen harhaankouluttu ja työelämässä tyhmentynyt voisi hakea.

Tämänhetkinen äitiyslomasijaisuuteni onneksi jatkuu näillä näkymin tämän vuoden loppuun, sen luulisi vaikuttavan asiaan. Miten paljon, sitä en tiedä.

Piti kirjoittaa tästä, mutta linkkaankin tänne.

Ei varmaan pitäisi edes yrittää kommentoida heti lukemaansa, koska joskus olen aika hidas. Tekisi mieli olla erimieltä Hautalan kanssa, mutta eihän tuo nyt ihan tuulesta temmattua juttua ole. Siltikin. Ilman uskontoa, ilman tunnetta siitä, että joku jossain arvostelee ja mahdollisesti jopa tuomitsee tekosiasi, johtaako kaikki stimuloivat näyt paritteluyritykseen? Eikö sen estämiseen riittäisi yksiavioisuus? Vai onko yksiavioisuuden vaatiminen mahdollista vain uskonnolla?

Ja voiko vain uskonto tarjota meidän tekemisille moraalisen ja eksistentiaalisen kontekstin? Haluan olla eri mieltä. Ja se on helppoa, kun mitään todisteita ei ole siitä, etteikö se olisi mahdollista. Sitä kun ei ole koskaan kokeiltu. Aina on ollut jonkinlainen uskonto vaikuttamassa.

Ja sehän jo tietenkin kertoo paljon. Ihmisestä. Mutta mitenkäs se nyt menikään: siitä, miten asiat on, ei voi johtaa sitä, miten asioiden pitäisi olla?

En minä kyllä ateistina näe maailmaan kivuuksien karkkimaana. Ei täällä voi mällätä mielin määrin, vaikka kuinka ei uskoisi kadotukseen. Maailma ei kuitenkaan lakkaa olemasta kun minä lakkaan, ja minulla on lapsi jonka parasta on ajateltava koko ajan. Enkä ennen Inkaakaan kyennyt elämään kuin viimeistä päivää, vain siksi etten uskonut mihinkään yliluonnollisiin rangaistuksiin. Kyllä maailma ja yhteiskunta rankaisevat ihan tarpeeksi jo tässä elämässä liiallisista ylilyönneistä.

Mutta siitä olen kyllä samaa mieltä, että täältä olisi saatava maksimaalinen määrä kivaa. Mutta ei kaiken muun kustannuksella.

Salakuunneltua.fi:n otsikot ovat loistavia.

Masentavaa, miten huono itse olen keksimään otsikoita.

Edellisestä merkinnästä oli pudonnut pois yksi linkki. Piti tietysti olla näin:

"BTW. Häpesin tapaani ostaa kirjoja, kun niitä voisi yhtä hyvin lainata, ja samalla tukea tärkeää kirjastolaitosta. Kunnes luin tämän, ja tunnistin sen kamalan tunteen kirjastossa, kun ympärillä on valtavasti kirjoja, joita ei voi koskaan saada omakseen."

 ==

Jossain vaiheessa mainitsin miehellä olevan tulevaisuudensuunnitelmia. Ne toteutuivat, eli mies pääsi vaihtamaan työpaikkaa. Sitä on jo muutamaan kertaan ehditty juhlia, mutta onnitellaan nyt tätäkin kautta :)

Tänään ei pää toimi. Tekisi mieli laittaa vaan pari linkkiä ja antaa teidän tehdä niistä ihan mitä johtopäätöksiä huvittaa, mutta toisaalta aihe on niin mielenkiintoinen.

Tämä on nimittäin tulossa Suomeenkin. Ihastuttava mainos sinänsä, vaikka mielestäni päätelmä onkin hieman harhaanjohtava (meillä kun ei ole ollut sitä helvetin tulella pelottelevaa mainosta jolle tämä on vastaisku). Minä murehdin vaikken jumalaan uskokaan, ja toisaalta moni uskovainen todennäköisesti murehtii vähemmän uskoon tulonsa jälkeen kuin sitä ennen. Hieno keskustelunavaus kuitenkin. Minä kun voisin keskustella loputtomasti siitä, miten naurettavaa ja tarpeetonta on sitoa uskontoa esimerkiksi politiikkaan, ja siitä, miten uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset ennakkoasenteet vaikuttavat negatiivisesti uskonnottomien arkipäivään. Kiihkeimmilläni olen, kun asiaan liitetään lapset, toiseksi kiihkeimmilläni kun siihen liitetään moraali, mutta toivon etteivät sellaiset ihmiset kuitenkaan ole enemmistössä, jotka pitävät uskonnottomia a priori moraalittomina, tai itse asiassa moraaliin kykenemättöminä.

Tässä toinen mielenkiintoinen keskustelunavaus ja tässä asiaankuuluva ja varsin oiva vastaus siihen.

Sen verran puutun itse keskusteluun, että Huovisen argumentointi hämmentää välillä minuakin. Jumala irrotetaan tästä maailmasta ja Huovinen sanoo, ettei luonnontieteet ole oikea pelikenttä, kun halutaan ymmärtää mistä uskonnossa on kysymys. Kuten Jussi K. Niemelä ja Tapani Hietaniemi toteavat vastauksessaan, tämä abstrakti, täysmystinen entiteetti ei kuitenkaan ole kristinuskon Jumala. Ja tähän Huovinen itsekin palaa artikkelinsa lopussa, missä hän ottaa kantaa siihen, että kirkosta eroavat ovat useimmiten luonnontieteellisesti suuntautuneita nuoria miehiä (ihmettelinkin kun artikkelin alussa Huovinen mainitsi taloudellisten syiden olevan tavanomaisimpia kirkosta eroamisen syitä...). Huovinen kirjoittaa: "Kirkossa tulisi ottaa ehkä vakavammin se, että uskosta pitäisi kyetä puhumaan myös siten, että se antaisi tyydyttäviä vastauksia ihmisen ymmärrykselle. Kristinusko on myös niitä varten, jotka kysyvät ”miksi”-kysymyksiä ja ovat uteliaita elämän salaisuuksien äärellä." Miten tämä onnistuu, jos Jumalalla ei ole mitään tekemistä luonnontieteiden kanssa?


Täytyisikin haalia lisää tähänkin aiheeseen liittyviä kirjoja.

==

BTW. Häpesin tapaani ostaa kirjoja, kun niitä voisi yhtä hyvin lainata, ja samalla tukea tärkeää kirjastolaitosta. Kunnes luin tämän, ja tunnistin sen kamalan tunteen kirjastossa, kun ympärillä on valtavasti kirjoja, joita ei voi koskaan saada omakseen.

En voi sille mitään, että minulle tulee termistä YT-neuvottelut mieleen vastikään lukemani klassikko Vuonna 1984. Sana on suoraan kirjan uuskielestä. Ihan samaa kaksoisajattelua kuin rakkausministeriö ja riemuleiri. Yhteistoimintaa my ass. Nyt käsi pystyyn kaikki, jotka haluavat toimia yhdessä turvatakseen osakkeenomistajille maksimaaliset voitot!

Ja on muuten jännä, miten sitä näinkin pienen paineen alla alkaa epäilemään toisia ja miettimään miksi toiset pitäisi uhrata ennen itseään. Entäs sitten, jos uhka olisi suurempi kuin mahdollinen lomautus tai irtisanominen, kuten vaikkapa hengenmeno? Kuinka paljon silloin yrittäisi tehdä kauppaa sillä, kenen henki lähtee että oma säästyisi? Ja kuinka paljon epäilisi muiden tekevän samaa, ja olevan paremmissa asemissa hengenmenosta päättävien ihmisten suhteen?

Minulla oli jossain vaiheessa lista niistä kirjoista, jotka haluaisin hankkia tai ainakin lukea. Pitäisi varmaan taas tehdä sellainen, kun viime aikoina on tullut taas vastaan niin paljon mielenkiintoiselta vaikuttavia kirjoja. Esimerkiksi nämä:

Marko Hautala: Itsevalaisevat

David Mitchell: Pilvikartasto

Renate Dorrestein: Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa

Vain muutaman mainitakseni.

Minä rakastan jumalia. Ne ovat mielenkiintoisia. Mutta jumalallisten asioiden kanssa puuhastelevat ihmiset saavat joskus pahaa aikaiseksi. Olisi hienoa, jos lakiasiat ja politiikka pidettäisiin niin jumalattomana kuin mahdollista. 

Asiaa shariasta mm. täällä ja täällä.

On ihanaa lukea tekstiä, josta tunnistaa itsensä, vaikka se sitten herättäisikin eloon taas ne samat itseinhon ja epävarmuuden ja pakokauhun tunteet, joiden syövereissä olen viettänyt niin monta vuotta.

Haluaisin kirjoittaa aivan eri tavalla kuin kirjoitan. Mutta se on aivan liian vaikeaa. Kirjoittajani on masentunut, pelokas ja kyyninen. Enkä voi elää enää niin. En ehdi.

"Puristan rasvaa kädelleni, ja se näyttää pieneltä vaaleanpunaiselta koirankakkaläjältä. Hetken aikaa käteni ovat rasvasta liukkaat, ja haluaisin tehdä niillä jotain aivan muuta kuin nostella likaisia kahvikuppeja ja laskea hanasta harmaata olutta. Ihan mitä tahansa muuta. Mutta täällä ei sovi hairahtua sivupoluille. Joskus minusta tuntuu, että kaikki ovat kuten minä, eikä kukaan oikeasti ilmiantaisi toista, vaan se kaikki on pelkkää propagandaa ja pelottelua. Mutta sitten alan epäillä itseäni, tai siis muita. Ne katsovat alta kulmien, ja niiden silmien takana liikkuu jotain mitä en tunnista. Täällä ei voi ottaa riskejä. Haluan paikkaan missä voi. Aikaan missä voi. Sellaisia on ollut, ja kuka tietää, ehkä niitä on tälläkin hetkellä, jossakin. Kauheinta on se, ettei voi olla varma."

Mitä minä kaipaan kirjoittamiselta on se tunne, että minä en hautaudu elämään jossa ei tule pohdittua muuta kuin kauppalistaa (ai niin, kissanruoka on lopussa) ja työasioita. Että edes yritän saada jotain selvää tästä elämästä ja maailmasta. On paljon muutakin mitä haluaisin vähällä ajallani tehdä, mutta mikään muu ei anna minulle sitä tunnetta, että aktiivisesti jäsentelisin havantojani. Ja kommunikoisin. Minä haluan kommunikoida. Siksi minua kyrsii, etten osaa kirjoittaa. Minä voin kirjoittaa päiväkirjaa tyytyväisenä siitä, ettei kukaan muu lue sitä. Minä voin kirjoittaa tätä blogia ja tyytyä siihen, ettei juuri kukaan lue tätä. Mutta kirjaa minä en voi kirjoittaa, jos kukaan ei tule lukemaan sitä.

Sanovat, että sekin pitää opetella. Mutta ollaan nyt realisteja: suurimmasta osasta ihmisiä ei vain saa hyviä kirjoittajia.

Masentaa. Nuorempana ajattelin, että osaan kirjoittaa, minulla vain ei ole mitään sanottavaa. Nyt sanottavaa olisi, mutta huomaan, etteivät sanat ja lauseet taivu kuten haluaisin.

En haluaisi antaa periksi. Haluan edelleen elämältä kaiken. En näe järkeä vähempään tyytymisessä. Mutta toisaalta, ah kuinka helppoa se olisi. Ei jaksaisi enempää rummuttaa päätä seinään.

Lopetin pari-kolme viikkoa sitten imettämisen, Inkan ollessa reilu vuosi ja kahdeksan kuukautta. Se ei ollut mukavaa, ja jos olisin voinut peruuttaa päätökseni, olisin sen todennäköisesti tehnyt. Eipä tuollaista kuitenkaan enää peruuteta kun lasta on jo asialla ehtinyt kiusata. Joten nyt on tämä imetystaival ohi.

Se sai todella haikeaksi. Nyt olen päässyt jo pahimman yli, mutta painovoima muistuttaa vielä syyttävästi tekemästäni päätöksestä. Ja painovoiman muistutuksia on vaikea ignoorata.

- - - 

Tämän blogin kategoriat on korvattu tageilla. En jaksanut ylläpitää kategorioita, yllätys.

Mieheni harmistukseksi seuraan edelleen tiiviistin pazin blogia. Myönnytykseksi en kuitenkaan pestaudu pazille henkilökohtaiseksi assistentiksi, vaikka mielelläni seisoisinkin oikeasti lahjakkaan ihmisen varjossa.

Pazin blogin kautta olen löytänyt lisää mielenkiintoisia blogeja. Ainakin yksi hämmentää. En ole varma onko kirjoittaja mies vai nainen. En pysty nauttimaan siitä kunnolla ennen kuin tiedän. En halua lukea naisten blogeja. En jaksa lukea rakkausnatinasta, vaippaihottumasta tai kireistä napanuorista. Haluan lukea ehdotonta, miehisen vahvaa tekstiä ajankohtaisista poliittisista aiheista ja kirjoista joita en ole koskaan lukenut. Haluan itsevarmaa kritiikkiä enkä samanlaista epävarmaa pohdintaa kuin itse kirjoitan. Haluan totuuksia ja tietoa, enkä  ehkämahdollisestinäin ja  josjokuväittäävastaanniinmuutanmielipidettäni.

...Etsin heti käsiini pari naiskirjoittajan blogia. Ja samalla vaikka pari mieskirjoittajan blogia, jotka vastaavat toiveitani.

Uskonto halutaan pitää erossa politiikasta.

"Miehet ja hyvätuloiset kannattavat muita enemmän sitä, että uskonnolliset johtajat puuttuvat politiikkaan."

Miksi näin? Ovatko uskonnot miesten ja hyvätuloisten puolella?