Arkea
kommentteja: 026.09.2008 11:48 TangerineInka joutui jo kohtaamaan ihmisten petollisuuden, kun hänen poikaystävänsä kömpi päiväkodissa toisen tytön sänkyyn päiväunilla. Epäilin eilen tämän järkytyksen olleen syynä Inkan huonotuulisuuteen, mutta ei, korvatulehdushan se oli.
tagit: Inka
Mistä muustakaan
kommentteja: 024.09.2008 09:59 TangerineVoisiko tänään kirjoittaa blogimerkintää viittaamatta Kauhajoen tapahtumiin? Voisinko odottaa viikon ja olla sitten kuin mitään ei olisi tapahtunut? Voisin tietenkin. Mutta kyllä se välttelyltä tuntuisi. Joten parempi kirjoittaa nyt saman tien, niin saa sen pois alta.
Sen kummemmin varsinaisiin tapahtumiin puuttumatta (mitä muuta voisinkaan sanoa kuin itsestäänselvyyksiä), tässä kohtaa -- aivan kuten vajaa vuosi sitten -- mieleen tulee väkisinkin kaksi asiaa. Toisaalta mietin, miltä tuon pojan vanhemmista mahtaa tuntua. Miltä tuon pojan äidistä mahtaa tuntua. Miltä itsestäni tuntuisi, jos noin tekisi oma lapseni, jonka ensimmäisestä hymystä, ensimmäisistä askelista, ensimmäisistä pottaoivalluksista olisin iloinnut kuten olen iloinnut Inkan kanssa. Rikkihän sellaisesta menisi.
Toisena asiana mielessä on tuo paljon puhuttu nuorison pahoinvointi. Ja tässä aiheessa olen pakosti kyyninen. Voiko nuoriso huonommin kuin ennen? Mieheni sanoi, ettei hänen lähipiirissään voitu niin huonosti kuin nuoret nyt tuntuvat voivan. Minä taas olen ollut jo muutaman vuoden sitä mieltä, että jokaiselle, joka selviää nuoruudesta tappamatta itseään (ja lisätään tähän nyt sitten "ja/tai muita") tulisi antaa jonkinlainen mitali tai muu tunnustus. (Ja silti mieheni tietää enemmän ihmisiä, jotka ovat riistäneen oman henkensä, kuin minä.)
loput merkinnästä »
tagit:
Eroja
kommentteja: 023.09.2008 11:08 TangerineTaas joku eroaa. Tällä kertaa tuo joku on työkaverini, joka vain muutamia viikkoja sitten kertoi innoissaan erikoista tarinaansa siitä, kuinka tapasi vaimonsa kanssa, ja kuinka hän sai naimakaupassa kaupanpäällisiksi neljä ihanaa tytärtä.
Nämä on aina yhtä masentavia uutisia. Vaikka kuinka olisi päässyt yli omien vanhempiensa erosta.
tagit:
Tänään
kommentteja: 018.09.2008 08:29 TangerineTänään on jotenkin tosi kurja fiilis tulla töihin ja antaa miehen viedä Inka hoitoon. Saattaa osittain johtua siitä, että olen itse tosi väsynyt; olen nukkunut tällä viikolla todella huonosti. Jos (kun) olen herännyt yöllä, en ole meinannut saada enää unta, ja päässä on pyörinyt typeriä, turhia työasioita.
Joka tapauksessa, viikko tuntuu ihan liian pitkältä ajalta Inkan olla hoidossa, ja 8 tuntia on liian kauan kerrallaan. Iltapäivisin tyttö on niin väsynyt, että vain istuskelee keinussa tai rattaissa, eikä jaksa enää touhuta. Tämä asia muuttuu tietenkin siinä vaiheessa kun päästään kotiin, sitten tytöllä riittää kyllä virtaa taas touhuta seitsemään asti, kunnes syödään iltapala ja mennään nukkumaan.
No, pian Inka on jo vuoden ja neljä kuukautta. Kohta puhutaan jo puolitoistavuotiaasta, ja eihän siitä mene enää kauan kun tyttö on jo kahden. Sitten päiväkotikaan ei ehkä tunnu enää ihan niin rankalta -- Inkasta tai minusta.
Ja onneksi Inka on sentään tuntunut viihtyvän siellä ihan hyvin. Enää ei itkeskele kun isänsä vie hänet sinne, ja päivät menevät hoitajien mukaan hyvin. Tuntuu vain välillä niin hölmöltä tämä oravanpyörä, mihin Inkakin on joutunut mukaan jo näin pienenä. Mikä ihmeen pointti lasten hankkimisessa edes on, jos sitä kuitenkin viettää suuren osan ajastaan töissä eikä lapsen kanssa. Kysyn vaan.
tagit:
Missä olit kun...
kommentteja: 111.09.2008 14:32 Tangerine7 vuotta sitten olin Intiassa. Muistan sen päivän hyvin, olimme juuri palaamassa majapaikkaamme Jodhpurissa, kun joku nuori intialainen poika tuli kysymään olemmeko amerikkalaisia, siellä on räjähtänyt. Nousimme hotellin portaita, aulassa istui pari länsimaalaista katsellen järkyttyneenä televisiota. Meillä oli huoneessa huonosti toimiva mustavalko-TV, josta näkyi kunnolla ainoastaan joku talouskanava, mutta sielläkin puhuttiin vain WTC:stä.
Ääni kuului huonosti, ja yhä uudestaan näytettävien savuavien rakennusten alla ruudun alareunassa kulki pörssikursseja. Istuimme liian kuuman hotellihuoneen sängyllä yrittäen ymmärtää mitä ihmettä oli tapahtunut (pian kävi ilmi, ettei se ollutkaan räjähdys).
Vain muutama päivä tapahtuneen jälkeen meillä oli lento kotiin. Samassa taksissa meidän kanssamme Delhin lentokentälle tuli nainen, jonka oli pitänyt lentää kotiin Yhdysvaltoihin jo päivää tai paria aikaisemmin, mutta kaikki lennot olivat sekaisin. Turvatoimet lentoasemalla olivat hämmentävän tiukat. Kotona kuulin perheeni olleen huolesta sekaisin, vaikka olin toisella puolella maapalloa kuin telkkarissa pyörivät kauhukuvat. Soitin kuusi viikkoa kestäneeltä reissulta kotiin vain kerran, puolessa välissä matkaa.
Seitsemän vuotta on pitkä aika. Se on kohdellut minua yhtä rankalla kädellä kuin muutakin maailmaa. Mutta minä olen tullut siihen tulokseen, että kyllä tästä selvitään. Miten mahtaa olla muun maailman laita?
tagit:
Kirja: Troikka
kommentteja: 008.09.2008 12:54 TangerineLuen tällä hetkellä Stepan Chapmanin Troikkaa. Takakansi kehuu sitä surrealistisen fantasiakirjallisuuden mestariteokseksi, mikä yleensä tarkoittaa sitä, että kirja on joko surkea tai nerokas.
Ensimmäisten sivujen jälkeen olin lievästi sanottuna hämmentynyt, vaikka totesinkin, ettei tätä kyllä surkeaksi voi kutsua. Muutaman kymmenen sivua luettuani totesin miehelleni, että pidän tästä kirjasta, vaikka en edelleenkään tajua siitä mitään. Siinä on ihmisiä, jotka eivät ole ihmisiä, vaan esimerkiksi kaloja tai jeeppejä tai brontosauruksia. On siellä kyllä myös ihminen joka on ihminen, vaikkakaan ei koko aikaa, sillä välillä hän on jeeppi tai brontosaurus, ja aikaisemmin hän saattoi olla ihminen joka on kala, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Asiaa ei auta se, että kirjan henkilöt ovat seinähulluja ja puhuvat välillä mitä sattuu tai suorastaan valehtelevat, eli heidän kertomuksiinsa ei juurikaan voi luottaa.
Olen nyt puolessa välissä kirjaa, ja täysin koukussa. Ainoa, mikä kirjasta puuttuu, on jonkinlainen syvällinen näkemys johonkin asiaan, mutta totuus on, ettei sellaista aina tarvitse olla. Katsoimme viikonloppuna miehen kanssa Jumper -elokuvan. Jälkeenpäin juttelimme, että elokuva olisi voinut olla mahtava, jos sen tarina olisi ollut hieman syvällisempi. Sillä olisi ollut mahdollisuuksia vaikka mihin, nyt se oli "vain" hieno ja viihdyttävä elokuva. Mutta eihän se ole huono asia. Ei jokaisen elokuvan tarvitse olla Matrix (1).
Mutta kuka tietää, ehkä Troikasta vielä löytyy joku syvällinen näkemys. Ja jos ei, niin on se silti ollut pirun hyvä lukukokemus.
tagit:
Syksy saa
kommentteja: 003.09.2008 12:24 TangerineSyksy iskee päälle. Töissä on kiire (ei sentään niin kiire, ettei pientä blogimerkintää ehdi tehdä), ulkona on koleaa, harmaata ja sateista, yöt ovat kylmiä ja pimeitä.
Mutta eihän ihan näin syksy pitäisi vielä olla. Katselin viikonloppuna hääopasteita teiden varsilla, ja mietin omia häitäni pari vuotta sitten. Ne olivat elokuun puolessa välissä, ja silloin oli aivan kesäsää, juuri sopiva ulkojuhlille ja puvulleni. Tänä vuonna olisimme olleet pulassa 80 häävieraan kanssa.
Kun ostin pyörän kesän alussa, sillä oli tarkoitus käydä töissä pitkälle syksyyn. Nyt, kun viikko sitten sain autontapaisen kulkuneuvoni, on pyörä jäänyt pihalle seisomaan. Liikunta jää vähiin, mutta lohduttaudun tiedolla, että ajokokemusta on pakko saada, tai ajokortin hinta on aivan liian korkea.
Ja Inka. Tuntuu kurjalta, kun tyttö ei pääse leikkimään pihalle niin paljon kuin paremmilla säillä pääsisi.
Mutta ollaan hetki positiivisia. Ostin aivan ihanan villakangastakin, joten saisihan sitä tulla jo vähän kylmempääkin.
tagit: