Minua ärsyttää, kun en tunnu saavan mitään aikaiseksi tuon askartelun suhteen. Vetoan siihen, ettei minulla ole vielä(kään) kunnon työvälineitä, mutta eihän se mikään syy ole. On totta, että korttiaskarteluun väineitä vielä uupuu, mutta mikään ei estäisi skräppäämästä.

Joitakin päiviä sitten B5:n katselun lomassa kokeilin ihania Sassafrass Lassin Olivia and Pals -pöllöleimasimia, mutta niiden värittäminen olikin sitten ihan eri juttu. Puuvärit toimivat juuri niin huonosti kuin ajattelinkin, ja halpojen tussien jälki oli ihan kamalaa. Tänä aamuna ennen töihin lähtöä sain vihdoin kokeiltua vesivärejä, ja helpotus oli huomattava, kun väritys onnistui edes jotenkin. Olen joskus nuorempana väritellyt aika paljon siveltimen kanssa kaikkea mahdollisimman pikkutarkkaa, ja ihan älyttömästi ei värit nytkään levinneet :) Eihän siitä väritysjäljestä niin hienoa tullut että tänne kehtaisin kuvaa laittaa, mutta antaa aihetta toivoa, että vesiväreillä voisin noita leimasinkuvia alkaa värittelemään.

Pitää myös ostaa akvarellikynät, uskoisin että osaisin ehkä niilläkin väritellä.

Joka tapauksessa tämä oli positiivinen merkki, ja toivottavasti antaa sysäyksen alkaa kunnolla puuhaamaan jotain näiden korttien ja skräppäyksen eteen. 

(Pakko nyt tähän vielä mainita, että alunperin minun oli kyllä tarkoitus vain skräpätä, että saan valokuvat hienosti albumeihin ja tarinat mukaan. Tuo korttiaskartelu on ihan miehen idea. Nih!)

Siskoni sai eilen hieman ennen seitsemää poikavauvan. Se onkin Inkan ensimmäinen poikaserkku, ja neljäs tulokas tähän serkkukatraaseen. Tai se kyllä hieman riippuu laskentatavasta. Jos isäni vaimon lapset luetaan mukaan, kyseessä onkin kolmas poika ja kuudes tulokas! Velipuoleni sai vauvan vain reilu viikko sitten.

Valtavat onnittelut molemmille tuoreille perheille tätäkin kautta <3

Nyt on Fight Clubkin luettu. Vuorossa on Ray Lorigan Tokio ei välitä meistä enää. Tiedän ainakin yhden ihmisen, joka ei ikinä usko etten ole lukenut sitä aikaisemmin.

Vaikuttaa kyllä hyvältä. Upeaa tajunnanvirtaa. Jos niin voi sanoa luettuaan vain ensimmäiset kymmenen sivua. Mutta minä olenkin niitä ihmisiä, joihin kolahtaa tällainen. Vaelteleva juttelutyyli, joihin on vaikea päästä sisälle. En ikinä uskalla itse kirjoittaa sellaista. Tai ehkä en vain osaa.

Tuo Fight Club täytyy kyllä vuokrata leffana taas. En muistanut, että se on rakkaustarina.

Olen taas laiskotellut noiden kirjamerkintöjen kanssa. Olen jo lukenut tuon Ben Eltonin kirjankin, ja nyt on vuorossa Palahniukin Fight Club.

Se on mielipuolinen kirja, ja siitä tulee mielipuolinen olo. Sitä luettuaan ei tosiaankaan tee mieli askarrella söpöjä kortteja tai kauniita skräppisivuja rakkaista sukulaisistaan. Seuraavan B5-jakson katsominen tuntuu myös hieman turhalta. Töihin lähteminen vaikuttaa suorastaan naurettavalta. Sitä on vähän sekaisin.

Ja mietityttää, että jos ei olisi koskaan nähnyt elokuvaa, niin missä vaiheessa sitä keksisi totuuden Tylerista. Jotenkin tuntuu, että kirja viljelee enemmän vihjeitä, mutta jos tarina olisi tuntematon, niin tajuaisiko sitä kuitenkaan?

Ei voi tietää.

En oikeastaan tiedä, miksi mies ei ollut missään iPhone-jonossa. Koska julkaisupäivänä mies oli tietenkin sitä mieltä, että sellainen olisi saatava.

Koska kaikki puhelimet kuitenkin oli varattu, mies valmistautui henkisesti siihen, että saisi tuon kaunokaisen käsiinsä vasta joskus -gulps- elokuussa.

Miehen kaveri kävi jo perjantaina kyselemässä tutulta Sonera-kauppiaalta, olisiko heillä sattumalta paria puhelinta saatavana. No ei tietenkään ollut. Lauantaina kävimme kokeilemassa onneamme Myllyn Sonera-liikkeissä. Ensimmäisestä löytyi hienoja paketteja, jotka kuitenkin olivat kuulema edelleen liikkeen omassa varauksessa. Optimistisesti suuntasimme Veikon Koneeseen. Ja miten kävi? Myyjä nappasi takaansa yhden valkoisen 16 gigasen iPhonen, juuri sellaisen jonka mies halusikin. Ilme peruslukemilla mies istahti penkille ja sanoi: "laitetaan sellainen".

Joskus käy tuuri, sitä ei käy kieltämän. Tätäkin kyseistä puhelinta oli juuri pari minuuttia aikaisemmin joku käynyt ihailemassa, mutta sanonut miettivänsä asiaa vielä hetken.

Niin siis kaikilla ei tietenkään voi käydä tuuri. Ainakaan yhtä aikaa.

Paljon parempi päivä. Täytyy vain skarpata.

Eilen illalla ehdin jopa melkein tunnin verran askarrellakin. Siitä se lähtee?

Todella huono aamu. Tekisi mieli painua maan alle hetkeksi lepäämään ja keräilemään voimia.

Mistä näitä hetkiä tulee kun kaikki kaatuu päälle? Kun välillä mieli on niin kirkas.

Viikonloppuna tanssittiin vihdoin siskoni häitä. Oli omituista olla vanhan asuinkunnan työväentalolla -- vessassa déja vu iski päähän kunnolla: täällä sitä on aikanaan tanssittu mehudiskoissa, silloin tästä peilistä tuijotti vastaan hieman eri henkilö...

Juhlat menivät kuitenkin hyvin, ja morsiuspari oli kaunis kuin kuva. Minä lähdin ajoissa äitini luo yöksi, kun Inka piti saada nukkumaan. Olikin sitten ensimmäinen kerta kun ajoin autolla ilman, että kyydissä olisi ollut toista ajotaitoista aikuista. Hengissä selvittiin. Mies jäi juhlimaan siskoni häitä ja juomaan appivanhempiensa kanssa, ja ilmeisesti oli hauskaa hälläkin.

Ja sitten! Heinikan paketti saapui vihdoin maanantaina, ja ai ihanaa mitä kaikkea siellä oli! Tilauksen kanssa oli sen verran säätöä, että olinkin ehtinyt jo unohtaa puolet sen sisällöstä. Säätämisestä oli kuitenkin hyötyäkin: kävin tilausta läpi Heinikan Heinin kanssa, ja hän antoi tosi hyviä vinkkejä joiden ansiosta tilausta säädettiin vielä vähän lisää. Heini ansaitsee kyllä ison kiitoksen loistavasta asiakaspalvelusta!

Nyt askartelutarvikevarastoni alkaa olla sellaisella mallilla, että voisi aloittaa jo jonkun kunnollisen projektin. Jos vain olisi aikaa...

Tangerine haaveilee paperista, liimasta, saksista. Leimoista ja musteista, tarroista ja nauhoista. Tangerinen rakas mies lisää bensaa liekkeihin yllyttämällä kaupalliseen toimintaan. 

Mielekästä? Ei sillä ehkä maailmaa pelasteta, mutta ollaanpa nyt realisteja; ei tälle mitään enää ole tehtävissä. Omaa pientä henkilökohtaista maailmaani se saattaisi parantaa entisestään, ja sanovat senkin olevan aika tärkeää.