Koska olen töissä, en tietenkään bloggaa. Hesarin verkkosivuilla oli vain uutinen, johon olisi muutamakin kommentti sanottavana, jos bloggaisin. Mutta kun en bloggaa, työaikana.

Eilen olin töissä pihalla kuin lumiukko, mikä oli hieman heikompi homma siinä vesisateessa. Tänään oli jo hieman varmempi olo, mutta ne mokathan tulee esiin vasta jälkikäteen ;)

Olinkin saanut pitkästä aikaa ihka oikean kommentin (spämmiviestejä tulee sitten senkin edestä) liittyen Inkan ruokailuun ja naposteluun. Hyvä muistutus, voisinkin kertoa miten sen asian kanssa menee.

Tuon kesäkuun alussa olleen neuvolan jälkeen ollaan oltu aika tarkkoja Inkan napostelun suhteen, ja sen lisäksi neiti on siirtynyt käytännössä kokonaan samoille ruuille kuin minä ja mies. Tytöstä kyllä huomaa, että ruokahalu on huomattavasti parempi kuin aikaisemmin, mutta ruokamäärät eivät edelleenkään ole kovin suuria. Uskon kuitenkin, että Inka syö nyt paremmin, toivotaan että sen huomaa myös sitten elokuussa punnituksessa. On kyllä ilo katsella ja kuunnella tytön syömistä, kun äänitehosteet on koko ajan mukana: namnamnamnam, tyttö hokee ja mussuttaa ruokaa.

Sitten kuuluu kutsu yläkerrasta. 

Tuli tuossa mieleeni, että laitan hävettävän vähän kuvia tänne blogiini. Syykin on selvä: laiskuus. En ole viitsinyt opetella laittamaan kuvia miehen pöytäkoneeseen (mäkki), eikä rakas mieheni tee sitä kovin usein (eli siis miehen laiskuus oli tietenkin syynä). Sitten kuvat pitäisi vielä käydä läpikin ja mahdollisesti muokata sopiviksi...

Tämä asia tule mieleeni siitä, että viimeisen puolen vuoden aikana hamstraamani askartelutarvikevarasto on alkanut taas iskemään minulle silmää joka kerta kun kävelen Inkan tulevan huoneen ohi (missä sekalainen joukko romua ja sälää on säilössä toistaiseksi). Töihinpaluun kunniaksi tein isohkon tilauksen Heinikkaan, ja lupasin itselleni, etten kerää enää yhtään lisää tarvikkeita ennen kuin olen oikeasti tehnytkin niistä jotain. Skräppääminen vaatii kuitenkin valokuvia, ja meidän valokuvatulostin on jossain ihan muualla kuin kiinni tietokoneessa. Koska miehen uusi työhuone on edelleen työn alla, mies ei halua sijoittaa tulostinta mihinkään väliaikaisesti, joten valokuvien tulostelua saadaan odotella vielä hetken aikaa.

Mutta kunhan tuo Heinikan tilaukseni tulee, aloitan uudelleen löytämäni harrastuksen varovaisesti tekemällä pienen syntymäpäiväkirjan jollekin onnelliselle lahjaksi. Kunnollisen valokuva-albumin teko hirvittää, sen kun pitäisi onnistua heti täydellisesti.

Noh, tämä kaikki siis tietenkin siinä tapauksessa, että aika riittää. Huomisesta lähtien iskee arki kunnolla päälle, kun aloitan työt todenteolla. Ei enää harjoittelua ja kivaa jutustelua töiden lomassa, huomenna pitäisi jo tietää mitä tekee. Jännittää.

Ja omatunto kolkuttelee taas, kun jätän Inkan. Yritän olla kuuntelematta tuota koputtelua liikaa, tämä kun ei tästä enää muuksi muutu.

Lapsi hoitoon, kuohuviiniä, hyvää ruokaa, pari DVD:tä, läheisyyttä, seksiä, sanoja, sanoja, sanoja. Tyhjänpäiväisiä sanoja, tärkeitä sanoja, arkisia sanoja, harvinaisia sanoja.

Testattu ja todettu tehokkaaksi. 

Kahden ihmisen stressi ja uupumus, kireä napanuora, huoli ja pelko, olematon kahdenkeskinen aika, puhumattomuus, kiire, epätietoisuus, liialliset vaatimukset, lyhyt pinna.

Sekoitetaan, ravistetaan ja hämmennetään huolellisesti. Soppa on valmis.

Inka nukahti taas ihan hassuun aikaan päiväunille, en tiedä mikä neitiä nyt niin väsyttää. Eilenkin nukkui kaksi ja puoli tuntia päiväunia, kun tähän mennessä puolitoista on riittänyt. No, se on kuitenkin tullut nyt tälle mammallekin selväksi, ettei Inka ole niin herkkä metelille nukkuessaan kuin olen kuvitellut. Kattoremontin aikanakin tyttö koisii tyytyväisenä sisällä. Loistavaa!

Eilen ei jaksettu tehdä ruokaa, joten lähdettiin syömään ja shoppailemaan Myllyyn. Jotenkin onnistuttiin käymään kirjakaupassa niin, että miehelle ostettiin kaksi kirjaa, Inkalle yksi, ja minulle ei mitään! Olen suorastaan tyrmistynyt. Asia on pakko korjata jossain nettikirjakaupassa.

Toinen tyrmistystä aiheuttava asia on se, etten ole vieläkään hommannut käsiini Gaimanin Fragile Things -novellikokoelmaa. Eilinen kirjakauppafiasko olisikin hyvä korjata juuri tällä kirjalla. On muuten jännä lukea muiden lukijoiden kirja-arvosteluja. Luin arvostelun tästä Gaimanin kirjasta muun muassa Kisun kirjablogista ja HS:n lukupiiristä (jossa kyllä alunperin käsiteltiin ihan toista kirjaa). Fragile Things on ilmeisesti aika epätasainen kirja, toiset novellit loistavia ja toiset todella tylsiä, mutta niinhän on myös Smoke and Mirrorsin laita, ja silti sekin on yksi lemppareistani.

En muuten yleensä lue mitään arvosteluja ennen kirjan lukemista (tai elokuvan näkemistä), koska en halua, että ne vaikuttavat liikaa omaan lukukokemukseeni. Mutta toisaalta näitä kirjablogeja sun muita on kiva lukea siksi, että saa uusia ideoita lukemiseen. Välillä on siis otettava se riski, että ennakkotiedot värittävät omaa kokemusta kirjasta.

Niin, Muodonmuutoskin on jo luettu, pitäisi kirjoittaa siitä jotain tuonne Kirjat-osioon. Tällä hetkellä luen Ben Eltonin This Other Eden -kirjaa, jonka olen ostanut joskus varmaan 10 vuotta sitten Ruotsista matkalukemiseksi. Se oli mielestäni tosi hauska, mutta nyt kiinnitän kirjan huumoriin aivan liiaksi huomiota. Huumori on todella hankala laji, ja kirjallisuudessa ehkä vielä hankalampi kuin TV:ssä tai elokuvissa. Mutta hyvältä kirja edelleenkin vaikuttaa, ja edelleen maailmanlopun aihe kiinnostaa tällaista pientä wannabe-maailmanparantajaa.

Juttelin viime viikolla lounaalla työkavereiden kanssa alkavasta kattoremontistamme. Ainakin on ollut hyvät säät, joku kommentoi. Niin, eiköhän kesän ainoat sateet osu juuri meidän kattoremontin aikaan, minä vitsailin. Minä vitsailin!

Remonttimiehet kävivät aamulla vesisateessa tarkistamassa paikan, mutta palaavat heti kun sää paranee. Tällaisina hetkinä tuntuu, että joku jossain tekee kiusaa tahallaan.

Töihinpaluukaan ei siis saanut nitistettyä minua. Miten se menikään; se mikä ei tapa...

Alkukankeuden jälkeen Inka selviytyi varsin mainiosti päivät äidistä erossa, ja alkukankeuskin johtui todennäköisesti lähinnä flunssasta. Nyt olenkin taas kaksi viikkoa kotona -- ja tietenkin hieman stressaan sitä, miten tällainen soutaminen ja huopaaminen neitiin vaikuttaa...

Viikko sitten sunnuntaina juhlittiin Inkan yksivuotissynttäreitäkin pienellä porukalla. Tyttö oli elementissään, kun talo oli täynnä ihmisiä, jotka olivat kaikki paikalla vain häntä varten. Äijä (miehen isä) saatiin tyytyväiseksi, kun Inka sai vihdoin ensimmäisen jäätelömaistiaisen -- ja se veikin saman tien neidin kielen mennessään. Lahjoja tuli vähintäänkin tarpeeksi, kiitokset vielä kaikille tätäkin kautta.

Tänään olikin sitten Inkan yksivuotisneuvola. Muuten kaikki mainiosti, mutta painon kanssa on edelleen hieman ongelmia. Käyrä meni nyt jonnekin -19:n paikkeille, ja terveydenhoitaja pyysi meidät parin kuukauden päästä kontrollikäynnille katsomaan, olisiko paino noussut yhtään paremmin. Yösyötöistä ja napostelusta tuli noottia -- toisin sanoen, jos lapsi syö huonosti, pitää antaa vähemmän ruokaa. Eikös näin?

Noh, onneksi terveydenhoitajakin huomasi Inkan olevan pirteä, vauhdikas ja iloinen lapsi, joten tuskin tässä kovin suurta syytä on huoleen. Tässäpä uudet mitat:

ikä: 12kk (10kk)
paino: 8225g (8005g)
pituus: 76,3cm (73cm)
pipo: 43,5cm (42,8cm)

Lisäksi mukaan annettiin muutama ohjevihkonen, joista yksi on nimeltään Leikki-ikäisen hoito-opas. Siinä sitä on mustaa valkoisella (no, tarkalleen ottaen mustaa keltaisella): meillä ei ole enää vauvaa.